Hiukset pois ja viikset naamaan, mitä jännää seuraavaksi Rakel Liekki?

24.01.2015 15:04 -

Toimittaja ja kuvataiteilija Rakel Liekki juontaa 7. helmikuuta alkavan Uuden Musiikin Kilpailun yhdessä Roope Salmisen kanssa. 

Rakel Liekki on ollut otsikoissa muun muassa luopumalla hiuksistaan vuoden 2013 Nenäpäivä-lähetyksessä ja leikkaamalla tähtitieteilijä Esko Valtaojan parran. Seuraavaksi Liekki astelee Uuden Musiikin Kilpailun 2015 juontajana lavalle.

Aikaisempina vuosina toimittajana ja juontajana työskentelevä Liekki on ollut eturivissä Uuden Musiikin Kilpailun katsomossa. Hän muistelee innostunutta asennettaan tapahtumaan.

– Minulla on ollut jopa viikset naamaan liimattuna kannatuksen vuoksi, kun Stig edusti Laululeijalla, hän nauraa.

Pirteän juontajan mukaan hänelle on kavereidensa kanssa muodostunut omat perinteet Euroviisuja seuratessa.

– Pelaan kavereideni kanssa Euroviisu-bingoa, tulosveikkausta ja meillä on tietysti viisukatsomot, Rakel sanoo.

Hyväntuulinen Liekki odottaa innolla yhteistyötä juontajaparinsa Roope Salmisen kanssa. 

– Me natsaamme ihan huikean hyvin yhteen. Siinä vaiheessa kun kuulin, että pääsen Roope Salmisen kanssa juontamaan, ei olisi biisonitkaan minua pidätelleet, Liekki naurahtaa viitaten Salmisen Biisonit-hittibiisiin.

Lue lisää aiheesta:

Nämä 18 artistia kisaavat Uuden Musiikin Kilpailussa

Kuva: UMK / YLE

(Julia Falck)

Kilpailut

Uusimmat