Räppäri Nikke Ankara "kadoksissa" ilmeisesti omasta tahdostaan

30.12.2014 05:45 -

Rap-artisti Nikke Ankara, eli oikealta nimeltään Niiles Hiirola on ollut kadoksissa sunnuntaista lähtien.

23-vuotiaan Hiirolan omaiset ovat pyytäneet yleisön apua etsinnöissä. Hiirolasta ei ole havaintoja sunnuntai-illan jälkeen. Mahdollisista havainnoista pyydetään olemaan yhteyksissä hätäkeskukseen.

Iltalehden haastatteleman komisario Taisto Kuhlmanin mukaan muusikosta on tuoreita havaintoja.

– Sanotaan näin, että meillä on tietoa, että hänestä on aika lailla tuoreita havaintoja. Hänet on hyvinvoivana nähty. Ei ole tietoa, että asiaan liittyisi mitään dramaattisempaa, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, komisario Taisto Kuhlman Hämeen poliisilaitokselta Iltalehdelle.

 

Nikke Hakala toivottaa erittäin antoisaa joulupäivää! @haksuhakala #glögi

Kuva, jonka Biggie Balls (@nikkeankara) julkaisiJoulu 12, 2014 at 11:16 PST

Nikke Ankara-nimeä käyttävä artisti julkaisi ensimmäisen singlensä Perjantai 13. viime toukokuussa. Hän on vieraillut muun muassa Robinin Parasta just nyt -kappaleella.

Räppärin katoamisesta kertoi Nelonen.

Kilpailut

Uusimmat