Lajittele jouluroskat oikein – vanha joulupaperi ei kuulu paperinkeräykseen!

24.12.2014 15:13 -

Kierrätys- ja ympäristönhuoltopalveluja valtakunnallisesti tarjoava Paperinkeräys haluaa muistuttaa joulun alla joululahjojen käärepapereiden oikeanlaisesta kierrättämisestä. Hyvin useasti roskat päätyvät vääriin paikkoihin.

Parhaiten käytetty joulupaperi sopii lajiteltavaksi energiajätteeseen. Ellei se jostain syystä ole mahdollista, lahjojen sekä kukkien käärepaperit voi lajitella sekajätteeseen. Sama periaate koskee lahjapaketeissa käytettyjä lahjanaruja.

Joulupaperi ei sovi kotikeräyspaperin joukkoon lehtien ja mainosten sekaan eikä myöskään keräyskartonkiastiaan. Tämä johtuu lahjapaperin voimakkaasta pintavärjäyksestä sekä runsaasta teippisitkosta ja muista epäpuhtauksista, koska niiden takia se ei ole enää kiertokuiduksi soveltuvaa raaka-ainetta. Talteen kerättyä kotikeräyspaperia hyödynnetään uuden sanomalehti- ja luettelopaperin raaka-aineena sekä pehmopaperiteollisuudessa.

Kaikkea joululahjapaperia ei edes kannata lajitella jätteiden joukkoon. Hyväkuntoiset joulupaperit kannattaa säilyttää ja käyttää uudelleen tai tehdä niistä kierrätystavaroita. Pienemmistäkin käytetyistä joulupaperin paloista saa puolestaan askarreltua joulun välipäivinä kauniita joulukoristeita seuraavaa vuotta varten. Jos haluaa antaa persoonallisen lahjan, voi lahjapaperina käyttää aikakauslehti- tai sanomalehtipaperia.

Pakkauskartonkia on yhä enemmän, mutta sille on oma paikkansa

Pahvi- ja kartonkipakkausten määrä kotitalouksissa joulun alla lisääntyy ihmisten tehdessä jouluostoksia verkossa yhä useammin. Ne on hyvä litistää ja pakata sisäkkäin tilan säästämiseksi sekä viedä sen jälkeen keräyskartonkiastiaan.

Keräyskartongiksi kelpaavat lahjapakkausten lisäksi muun muassa maito- ja mehutölkit muovikorkkeineen, leivoslaatikot, puhdistetut paperipohjaiset kerta-astiat, muro- ja keksipaketit, paperipussit ja -kassit, talouspaperihylsyt, munakennot, aaltopahvit ja juomien kartonkiset monipakkaukset. Myös kartonkiset joulukalenterit kelpaavat keräyskartongiksi.

Keräämällä pakkaukset talteen saadaan raaka-ainetta kartonkiteollisuudelle, vähennetään kaatopaikkojen kuormitusta sekä ehkäistään ilmastomuutosta. Keräyskartongista valmistetaan uutta pakkauskartonkia, hylsykartonkia ja laminaattipaperia. Suomessa paperin, kartongin ja pahvin yhteenlaskettu hyödyntämisprosentti on yli 80 prosenttia. Kartongin kasvavaan kulutukseen on pystytty vastaamaan yhtälailla kasvavalla talteenotto- eli keräysmäärällä, joten keräyspaperin ja kartongin talteenottoprosentti on onnistuttu edelleen pitämään hyvänä.

Jos omassa taloyhtiössä ei ole paperin tai kartongin keräysastiaa, lähin alueellinen keräyspiste löytyy osoitteesta http://www.kierratys.info/

Kilpailut

Uusimmat