Raskaan kaluston kuljettajien pelkona väärät mielikuvat ja vaaralliset ohitustilanteet

10.11.2014 17:30 -

Raskaan kaluston ammattikuljettajia pelottaa liikenteessä muiden kuljettajien piittaamattomuus ja rattijuopot, selviää Liikenneturvan ja Rahtarit ry:n tuoreesta kyselystä.

Neljä viidestä kokee, että esimerkiksi vaarallisia ohitustilanteita tulee tien päällä vastaan usein tai erittäin usein. Talvirenkaita ammattikuljettajat toivovat myös raskaaseen kalustoon.

Muita merkittäviä huolenaiheita raskaan liikenteen ammattikuljettajille ovat puutteet tiestön kunnossa ja rekan eteen tahallisesti ajavat kuljettajat. Vaarallisia ohituksia kuljettajat näkevät usein. Neljä viidestä kyselyyn vastanneesta kuljettajasta koki, että tilanteita, joissa heitä ohittavat tulevat liian lähelle eteen, tapahtuu ajossa usein tai jopa erittäin usein.

- Mielikuva siitä, että yhdistelmän perässä ajaminen jollain tavalla hidastaa omaa matkantekoa, elää sitkeässä. Käytännössä erot matkan kestossa ovat kuitenkin marginaalisia, eikä ohittamalla juuri olla perillä nopeammin. Etenkin talvinopeusrajoitusten aikaan ja huonolla kelillä kannattaa ohitusintoa suitsia, toteaa Liikenneturvan turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara.

Elovaara muistuttaa, että ennen ohittamista on aina punnittava ohituksen tarpeellisuus. Jos ohitukseen lähdetään, on se tehtävä turvallisessa paikassa ja riittävän ajan ja tilan kanssa. Liikenteen pelisäännöt ja huomaavaisuus toisia tiellä kulkijoita kohtaan korostuvat ohitustilanteessa - jossa usein joudutaan vierailemaan vastaantulevien kaistalla.

Jatkokoulutuksen laadussa parannettavaa

Kuorma- ja linja-auton kuljettajilla tulee olla ammattipätevyyskoulutusta 35 tuntia viiden vuoden aikana. Tästä ennakoivan ajon koulutuksen osuus on seitsemän tuntia. Valtaosa kyselyyn vastanneista kuljettajista on sitä mieltä, että määrä on sopiva. Kaikkien koulutusten sisältöihin ei kuitenkaan ole oltu tyytyväisiä.

- Avovastauksista näkyy, että kuljettajat mieltävät ennakoivan ajon jatkokoulutuksen tärkeäksi osaksi omaa ammattiosaamistaan. Ajo- ja lepoaikamääräykset sekä digitaalisen ajopiirturin käytön opastus ja ensiapukoulutus on koettu tarpeelliseksi, Rahtarit ry:n järjestöpäällikkö Hanna Seppä tulkitsee.

Ammattikuljettajat toivovat laadukkaan koulutuksen lisäksi huomiota raskaan kaluston talvirengastukseen. Ruotsissa liikennöivissä kuorma-autoissa tulee olla talvirenkaat auton vetävissä pyörissä 1. joulukuuta ja 31. maaliskuuta välisenä aikana talvikelin vallitessa. Suurin osa ammattikuljettajista kokee, että vastaava asetus voisi olla hyvä myös Suomessa.

Kilpailut

Uusimmat