Tässä kappaleessa ei ollut levy-yhtiön mielestä hittipotentiaalia – oli 17 viikkoa listaykkösenä!
Sunrise Avenuen varsinainen ensimmäinen läpimurtohitti oli vuonna 2006 julkaistulla debyyttialbumilla On The Way To Wonderland ollut Fairytale Gone Bad.
Bändin nokkamies Samu Haber paljasti musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen haastattelussa taustoja kappaleen synnystä.
– Istuin raitiovaunussa, vuosi taisi olla ehkäpä 2003, matkalla kotiin Pikku-Huopalahteen. Elämässäni oli silloin eräs mimmi, terveisiä hänelle, joka ei ehkä oikein ymmärtänyt, ettei hänen pitäisi enää tulla luokseni. Yritin vihjailla, että haluaisin olla yksin, Haber muistelee.
– Mulla tuli siinä sitten sellainen melodia mieleen, jonka nauhoitin vanhaan nokialaiseen puhelimeen. Tein siitä kappaleen Fairytale Gone Destruction, jonka sitten presentoin pojille treeniksellä. Osa bändistä sanoi silloin, että tämä ei sitten ikinä ole sinkku. Myös monet levy-yhtiöt, johon sitä tarjosin sanoivat, ettei siitä ole potentiaalia. No, se oli silloin julkaisun jälkeen 17 viikkoa listaykkösenä putkeen.