Suomen paras grillaaja on helsinkiläinen Viivi Laube-Pohto

07.07.2014 14:00 -

Sunnuntaina jaettiin jo neljännen kerran Suomen parhaan grillaajan titteli, kun Grillimaisteri-kiertueen finaalissa helsinkiläinen projektijohtaja Viivi Laube-Pohto peittosi taidoillaan sadat kisaan hakeneet ja osallistuneet.

Neljännessä Grillimaisteri-kilpailussa ensimmäistä kertaa koko kärkikolmikko muodostui vain naisista. Toiseksi ennätyssuureksi kasvaneessa kisassa sijoittui riihimäkeläinen Maarit Paldanius ja kolmannelle sijalle grillasi jyväskyläläinen Kreetta Ahonen.



- Ainakaan vielä ei ole uranvaihtosuunnitelmia! Ensin ainakin hemmotellaan sukua hyvillä herkuilla voiton kunniaksi, Laube-Pohto suunnittelee.

Laube-Pohto ei olisi ensimmäinen, jolle Grillimaisteri-tittelin voitto on tuonut grillimaustetta urapolulle. Vuoden 2011 voittaja Tomi Nipuli pyörittää nykyään Maisteri-nimistä ravintolaa Heinolassa. Vuoden 2012 voittaja Santeri Arffman vastaa vuorollaan oululaisen ravintola Nallikarin keittiötä ja vuoden 2013 voittaja Jouni Talvinen järjestää grillauskursseja kotipaikkakunnallaan muiden töiden ohella.

- On mahtavaa, että Grillimaisterit ovat ottaneet tittelistä kaiken ilon irti myös kisan jälkeen, Grillimaisteria järjestävän Lidlin ostojohtaja Timo Hansio iloitsee.

Narinkkatorille kahdeksi päiväksi leiriytynyt Grillimaisteri-kiertue kasvoi tänä vuonna ennätyssuureksi. Grillikisailun ja helteisen ja aurinkoisen sään lisäksi yleisöä houkuttelivat täpötäydelle Narinkkatorille Lidlin tarjoama ilmainen grilliruoka, arvonnat, pelit ja keikat. Tänä vuonna Grillimaisteri-lauteille kapusivat muun muassa JVG, Hevisaurus ja Happoradio.

Kilpailut

Uusimmat