Konttorissa pohdittua: Miten kiire vaikuttaa ihmiseen?

03.06.2014 15:35 -

Kiire, hoppu, hätä, hosu. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Konttorin viikon vieraan konsultti Juha Wiskarin mukaan sekä motivaatio, tuottavuus että oman työn arvostus kärsivät kiireestä. Lisäksi suomalaisten työajasta jopa viidesosa menee turhaan sähläämiseen.

Tiistaina Konttorissa selvisi kiireen haittapuolien (hyvä renki, surkea isäntä) lisäksi se, millainen hinta suomalaisten työssä kokemalle kiireelle on laskettu.

Annika Metsäkedon ja Sari Seppälän asiantuntijavieras, Kiireentappoase-kirjansa vastikään julkaissut mies paljastaa myös, mikä on kiireen nollapiste.

Kuuntele tiistainen haastattelu!

Lisää aiheesta:

Juha Wiskari: Kiire on maailman käytetyin ja huonoin selitys

Wiskari on Konttorin vieraana kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Ensimmäisen kerran miehen ajatuksia kuultiin taajuudella maanantaina 2. kesäkuuta ja jatkoa seuraa torstaihin 5. kesäkuuta saakka.

Kilpailut

Uusimmat