Jarkko Martikainen: Perhe kellarissa innoitti biisiin

13.05.2014 19:09 -

Kesäloma kellarissa, vain jotta naapurit eivät hoksaa, etteinyt  olekaan varaa lähteä lomareissulle ulkomaille. Tämä ajatus iski Jarkko Martikaisen tajuntaan ja lujaa. Tarina kasvoi koiran karkaamisen myötä kappaleeksi, joka sekä hymyilyttää että surettaa.

Martikaisen uusi kappale Kesäloma kellarissa sai innoituksensa tragikoomisesta uutisesta maailmalta.

– Tämä rakkauslaulu sai alkunsa uutisesta, jossa kerrottiin rahaongelmiin joutuneesta perheestä. Hetkellisessä vähävaraisuudessa ei ole todellista aihetta lauluun, mutta kun perhe ei ollut myöntänyt tilannetta ulkopuolisille, vaan vetäytyi loman ajaksi piiloon kellariin – ja jäi lopulta kiinni erikoisesta ratkaisustaan, en saanut kysymysten sarjaa mielestäni, muistelee artisti. Kappaleeksi tarina taipui kuitenkin vasta omakohteisen vastoinkäymisen kautta.

– Seuraavana kesänä koiramme karkasi, jäi auton alle ja vietti sitten vajaan viikon eläinlääkäriaseman teho-osastolla. Onneksi kaveri selvisi, mutta vaikeaa se oli: jatkohoidot jatkuivat kuukausia, ja kun episodin vaiheisiin oli uponnut yli kymmenen tuhatta euroa, lopetin laskemisen.  Aloin siis säveltää kappaletta yhdistelemällä siinä itse koettua ja kuviteltua, ja juuri nyt kuulen Kesäloman yhtenä onnistuneimmista jutuistani koskaan, kertoo Martikainen vuoden alussa ilmestyneeltä  Koirien taivas -albumilta lohkaistusta kappaleestaan.



Martikainen keikkailee soolona alkukesästä muun muassa Äänekoskella 16.5. ja Rock saapuu Muurameen tapahtumassa 7. kesäkuuta. 20. kesäkuuta alkaen mies kiertää maata Luotetut miehet -yhtyeensä kanssa ja esiintyy muun muassa Tammerkosken sillalla -tapahtumassa Tampereella ja Kaustinen Folk Music Festivalilla 9. ja 10. heinäkuuta ja Down By The Laiturissa Turussa 26. heinäkuuta.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat