Annika Metsäketo ja legendaarinen rockikoni ovat tunteneet vuosikymmeniä: Terttu on tärkeä ystävä

23.03.2014 19:00 -

Annika Metsäkedon ja Rainbow-legenda Joe Lynn Turnerin tapaaminen on kuin elokuvasta. Sen lisäksi, tapaamisesta lähtenyt ystävyys on säilynyt kohta kolme vuosikymmentä.

Vuonna 1988 Annika meni katsomaan Yngwie Malmsteenin keikkaa Helsingissä. Hän oli 17-vuotias ja tykkäsi raskaan sarjan musiikista. Myös Joe Lynn Turner oli Annikan idoli ja Annika tiesi Joen esiintyvän keikalla. Sitä Annika ei tiennyt, että hän tapaa idolinsa, tai että tästä tapaamisesta lähtee vuodet kestävä ystävyys.

Joe Lynn Turner oli Annikaa 20 vuotta vanhempi, mutta silti tuo 17-vuotias tyttö teki häneen vaikutuksen. Joe Lynn Turnerin esiinnyttyä Helsingissä yhtye jatkoi kohti Ruotsia. Viikkoa myöhemmin Annika tempaisi itsensä Tukholmaan bändin perässä.

Tätä joulukuista Tukholman reissua Annika ei unohda koskaan. Bändi asui hotellissa, jossa oli järjestetty pienehköt joulubileet. Paikalla oli myös muita isoja tähtiä, kuten Europen John Norum.

– Siellä yhdessä laulettiin joululauluja ja muistan aina, kun Joe Lynn Turner säesti valkoisella flyygelillä ja kaikki lauloimme White Christmasia, Annika muistelee.

Seuraavana päivänä Annika palasi kiltisti koti-Suomeen.

Kuuntele Annikan haastattelu, jossa Annika kertoo ensitapaamisesta ja miten yhteydenpito jatkui sen jälkeen, miten se on kestänyt kaikki vuodet, mistä Terttu on saanut lempinimensä ja millainen Joe Lynn Turner on:

Kilpailut

Uusimmat