Radio Novan Aamussa, Kimmon lomaillessa, Gogi Mavromichalis tuuraa. Gogi on pelastanut taloyhtiön pinteestä ja Minna miettii poliisin ammatin moninaisuutta. Tiettyjen ammattiryhmien painajainen, pikkujouluaika, on täällä taas, kuuntele Iltapalat tästä!
Radio Novan Aamu
20 päivää sitten
S-ryhmä tiedottaa lopettavansa omien merkkien laajimman tuotesarjan.
Ilmiöt
21 päivää sitten
Laulaja on julkaissut uutta musiikkia pitkän oikeustaistelun jälkeen.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Led Zeppelin -yhtyeen laulusolistina tunnettu Robert Plant julkaisee lullaby and… The Ceaseless Roar -nimisen sooloalbumin 5. syyskuuta 2014. Albumin ensimmäinen single on jo julkaistu.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Annika Metsäkedon ja Rainbow-legenda Joe Lynn Turnerin tapaaminen on kuin elokuvasta. Sen lisäksi, tapaamisesta lähtenyt ystävyys on säilynyt kohta kolme vuosikymmentä.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Rainbow-yhteen legendaarinen solisti Joe Lynn Turner saapuu Suomeen huhtikuussa. Hän esiintyy Metal All Stars -jättikonsertissa Hartwall Areenalla. Massiivinen metallimusiikin tapahtuma kerää yhteen metallin taitureita ja ikoneja kautta aikojen.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten