Tämä 40-vuotias superhitti on ollut todellinen listajyrä!

03.03.2014 23:24 -

Dolly Parton sävelsi yhden musiikkihistorian tunnetuimmista kappaleista vuonna 1973. Biisi on omistettu laulajan mentorille ja duettoparille Porter Wagonerille, joiden tiet erosivut tuohon aikaan. Koskettava melodia ja kauniit sanat tekivät tehtävänsä. Klassikko oli syntynyt.

I Will Always Love You julkaistiin vuonna 1974. Kappale nousi välittömästi listakärkeen ja sai ylistäviä arvosteluja.



Dolly Parton levytti ja julkaisi kappaleen uudestaan vuonna 1982 elokuvan The Best Little Whorehouse in Texas -soundtrack-albumilla. I Will Always Love You teki historiaa. Se nousi toistamiseen listakärkeen.



Vuonna 1992 tapahtui. Whitney Houston oli levyttämässä musiikkia elokuvadebyyttiinsä The Bodyguard. Elokuvan tunnuskappaleeksi oli nauhoitettu jo Jimmy Ruffinsin tunnetuksi tekemä What Becomes of the Brokenhearted. Siitä kuitenkin luovuttiin, koska biisi oli jo mukana toisessa elokuvassa.

Lopulta Houstonin vastanäyttelijä Kevin Costner toi Whitneylle kuunneltavaksi Linda Ronstadtin version I Will Always Love You -hitistä. Kappale päätettiin sovittaa uusiksi ja ottaa mukaan elokuvaan.

I Will Always Love You meinasi jäädä silti kokonaan julkaisematta Houstonin versiona, sillä levy-yhtiö ei uskonut cappella-alkuisen slovarin menestykseen. Houston ja Costner pitivät päänsä ja niin kappale tuli mukaan elokuvaan ja "räjäytti pankin".

I Will Always Love You -balladista tuli Whitney Houstonin uran suurin hitti ja se nousi ympäri maailmaa jättimenestykseksi. Kappaleesta tuli epäuskoisen levy-yhtiön suurin kaupallinen menestys. Kappaleen lisäksi The Bodyguard -elokuva ja sen soundtrack menestyivät maailmanlaajuisesti.

Dolly Parton levytti vuoden 1974 hittinsä vielä kertaalleen vuonna 1995 yhdessä Vince Gillin kanssa. Kappale nousi kertaalleen listoille, mutta ei aivan terävimpään kärkeen.

Kilpailut

Uusimmat