Uudenvuoden ja loppiaisen junaliikenteessä muutoksia

27.12.2013 14:00 -

Kaukoliikenteen junat kulkevat uudenvuoden aattona 31.12. pääosin lauantaiaikataulujen mukaisesti. Uudenvuodenpäivänä 1.1. on sunnuntailiikenne. Aikatauluissa on kuitenkin runsaasti poikkeuksia.

Osa Venäjän-liikenteen Allegro-vuoroista ei kulje uudenvuoden aattona eikä uudenvuodenpäivänä. Myöskään Tolstoi-junalla ei ole lähtöjä uudenvuoden aattona Helsingistä eikä Moskovasta.

Lähijunat kulkevat uudenvuoden aattona perjantaiaikataulujen mukaan. Uudenvuodenyönä on kulussa lisävuoroja läpi yön. Muutoin uudenvuodenpäivänä ajetaan sunnuntaiaikataulujen mukaan.

Loppiaisena 6.1. kaukojunat noudattavat pääosin sunnuntaiaikatauluja. Myös lähijunat kulkevat sunnuntaiaikatauluin. Lähiliikenteessä on kulussa joitakin lisäjunia loppiaista edeltävänä yönä.

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova, VR)

Kilpailut

Uusimmat