Marco Hietala: "Raskaan joulun teko on kuin luokkakokous"

09.12.2013 14:12 -

Nightwishin Marko Hietala ja muut metallin kultakurkut kiertävät parhaillaan Suomea Raskasta joulua -kiertueella. Hietalan mukaan jokavuotinen traditio on muusikoille enemmän kuin mieluinen.

Raskasta joulua -kiertueen ohessa on julkaistu myös albumi, joka on jo myynyt platinaa.

Urallaan monesti jalometallilevyn muista yhteyksistä pokannut Hietala sanoo, että tämänkin tunnustuksen saaminen tuntui hyvältä.

– Ollaanhan me tahkottu jo useampi vuosi näitä Raskasta joulua -rundeja. Onhan se hienoa, että tekemisestä alkaa tulla nyt tällaisiakin tuloksia!

Raskasta joulua -miehitys 2013

Hietalan ohella albumilla esiintyvät muun muassa Sonata Arctican Tony Kakko, Voice of Finland -voittaja Antti Railio, Teräsbetonin Jarkko Ahola, Leningrad Cowboysin Ville Tuomi, Amoralin Ari Koivunen, Kiuas-yhtyeestä tuttu Ilja Jalkanen ja Tarotissa Hietalan kanssa laulava Tommi "Tuple" Salmela.

– Tämähän on päivitetty versio joululauluista. Me vedämme rock n' roll -show'n, sinfonista heviä, kuvailee Hietala.

Hevijoululaulut miellyttävät myös kansaa, sillä osa syksyn menneistä keikoista on myyty loppuun ja Kulttuuritalolle Helsinkiin järjestettiin lisäkonsertti. Yleisössä on perheelliseen ikään kasvanut sukupolvi, joka haluaa joululaulunsa raskaampina versioina. Lavalla loistavat hevimiehetkin nauttivat loppuvuoden rutistuksesta.

– Raskasta joulua -kiertueesta on tullut meidän jengille tällainen vuosittainen tapahtuma, kuinkas ollakaan, koska se liittyy jouluun! Päivitämme kuulumiset, että miten on kullakin vuosi mennyt. Tässä kokoontuu lauma hyviä kavereita, päättää Hietala.

Tulevat Raskasta joulua -keikat:

12.12  Paviljonki, Jyväskylä
13.12  Mikaeli, Mikkeli
14.12  Logomo, Turku
18.12  Kuusaasali, Kuusankoski
19.12  Verkatehdas, Hämeenlinna
20.12  Kulttuuritalo, Helsinki
20.12  Kulttuuritalo, Helsinki
21.12  Tampere-talo, Tampere
28.12  Viking Grace, Turku

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat