Radio Nova ja V-Traffic tuovat uuden ulottuvuuden liikenteen seuraamiseen

21.10.2013 08:00 -

Radio on luonteva osa autoilua. Nopeasti muuttuvien liikenneolosuhteiden välittämisessä radio on myös ehdottoman tehokas väline.

Radiossa ei kuitenkaan voida kertoa kaikkea liikenteestä, eikä ole tarkoituskaan. Ratkaisevaa on saada tietoa juuri omalle reitille – oikea-aikaisesti.

Radio Novan ja V-Traffic:in yhteistyö tuo kokonaan uusia ulottuvuuksia liikenteen reaaliaikaiseen seuraamiseen ja vahvistaa ennestään Radio Novan liikennemielikuvaa. Erilaiset kohderyhmät käyttävät eri välineitä saman tiedon vastaanottamiseen ja tavoite on vastata tähän huutoon uudella ja helpolla tavalla.



Koko Suomen liikennettä voi seurata reaaliajassa V-Traffic –liikennekartalta Radio Novan Internetsivuilta. Myös Radio Novan ja V-Trafficin yhteinen Twitter-feedi välittää jatkuvasti liikennetietoa. Radio Novan studiossa on liikenteen seuraamiseen tuotu uutta dynamikkaa lähentämällä V-Trafficin päivittäistä liikenneoperointia ja Radio Novan liikenteeseen liittyvää ohjelmatuotantoa.

- Haluamme olla jatkossakin liikkuvan suomalaisen ykkösvalinta ja siksi kuuntelijan pitää saada paras paketti myös liikennepalvelujen osalta, sanoo Radio Novan markkinointijohtaja Jouni Mannerhovi.

- Radio Novan kuuntelija saa käyttöönsä laadukkaan ja kattavan liikennetiedon jo ennen liikenteeseen lähtöä. Näin pystymme olemaan kuuntelijan kanssa pidemmän aikaa ja tarjoamaan konkreettista hyötyä jokaiselle tielläliikkujalle.Haluamme tarjota parhaan musiikin, uutisten ja puhesisällön lisäksi parhaan ja viihdyttävimmän liikennekokonaisuuden. Kuuntelijan parempi palveleminen on siis syy yhteistyöhön V-Trafficin kanssa, summaa Mannerhovi.
 
V-Traffic -liikennekartalta voi tarkistaa ruuhkat, onnettomuudet, varoitukset keliolosuhteiden muutoksista, poro- ja eläinvaroitukset sekä liikennekamerat. Tiedot perustuvat jatkuvasti operoitaviin tietoihin, joita kerätään niin julkisista kuin yksityisistä lähteistä.

Radio Novan vahva asema suomalaisena kaupallisena liikenneikonina lisää nyt merkittävästi tietoisuutta reaaliaikaisen liikennetiedon mahdollisuuksista ja sen mukana tuomista eduista sekä mukavuus että turvallisuusnäkökulmasta", kuvailee Mediamobile Nordicin Myynti- ja markkinointipäällikkö Matti Seimola yhteistyötä Radio Novan kanssa.
 
- Liikennekartan ehdoton hyvä puoli on se, että itselleen tärkeät liikennetapahtumat on helppo löytää ilman, että tarvitsee selata tapahtumia, jotka ovat satojen kilometrien päässä omasta sijainnista tai reitiltä, Seimola jatkaa.



V-Traffic

V-Traffic –palvelut ovat Mediamobile Nordicin tuottamaa reaaliaikaista tietoa ruuhkista, kelistä ja liikenteeseen vaikuttavista häiriöistä. Mediamobile Nordic tuottaa laajan yhteistyökumppaniverkoston avulla reaaliaikaisia tietopalveluja liikenteestä ja matkustamisesta autoteollisuudelle, navigaattoreihin, medialle, julkiselle sektorille, kuljetusyrityksiin sekä kunnille ja kaupungeille. Mediamobile Nordic on ranskalaisen Mediamobile S.A. omistama tytäryhtiö. Mediamobile toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Puolassa ja Ranskassa.

www.radionova.fi/#liikenne

https://twitter.com/radionovasuomi

https://twitter.com/vtrafficNordic

Kilpailut

Uusimmat