Nämä 10 kappaletta soivat eniten radioissa vuonna 2012 - kurkkaa listat

17.07.2013 09:59 -

Kaupallisten radioiden kymmenen soitetuimman hitin joukossa oli kuusi täysin kotimaisin voimin sävellettyä ja sanoitettua kappaletta.

Kaupallisten radioiden kymmenen soitetuimman hitin joukossa oli kuusi täysin kotimaisin voimin sävellettyä ja sanoitettua kappaletta.

Kaupallisten radioiden kymmenen kärjessä -listan kotimaisvoittoisuudesta huolimatta suomalaisen musiikin osuus kaikesta soitetusta musiikista oli silti vain 32 prosenttia.

Ylen valtakunnallisilla radiokanavilla kotimaisen musiikin käyttö oli vielä vähäisempää, ja vain 27 prosenttia musiikista oli kotimaista. Ylen valtakunnallisissa radiolähetyksissä soitettiin eniten viime vuoden euroviisut voittanutta Euphoriaa, ja kymmenen soitetuimman listalla oli vain kolme kotimaista teosta.

Tiedot perustuvat musiikin esitystietoihin, joita Teosto saa tilaisuuksien järjestäjiltä, radio- ja tv-yhtiöiltä ja esiintyjiltä. Tietojen perusteella Teosto maksaa sekä koti- että ulkomaisille säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille korvaukset teosten käytöstä.

Eniten esityskertoja vuonna 2012

Kaupallinen radio

Kohtalon oma
säv. ja san. Christel Sundberg, kust. Hear Kitty Tähtipölyä
säv. ja san. Timo Kiiskinen, Markus Koskinen, kust. Jeahbeibe, Warner/Chappell Music Finland Kesäyö
säv. Artturi Taira, Reko Aho, Arto Tuunela, san. Arto Tuunela, sov. Reko Aho, Ilari Kivelä, Antti Pouta, Jussi Hietala, Jesse Valo, Arto Tuunela, Artturi Taira Tie
säv. ja san. Christel Sundberg, kust. Hear Kitty Drive by
säv. ja san. Patrick Monahan, Espen Lind, Amund Björklund, kust. Emi Music Publ. Scandinavia Euphoria
säv. ja san. Thomas G-son, Peter Boström, kust. Peermusic, Warner/Chappell Music Scandiniavia, G2 Publishing Kolmas pyörä
säv. ja san. Christel Sundberg, kust. Hear Kitty When We Stand Together
säv. ja san. Chad Kroeger, Michael Kroeger, Ryan Peake, Joey Moi, kust. Fintage Publishing, Warner/Chappell Music Scandinavia What Doesn’t Kill You (Stronger)
säv. ja san. Alexandra Tamposi, David Gamson, Gregory Kurstin, Jörgen Elofsson, kust. Emi Music Publishing Scandinavia, BMG Rights Management Scandinavia Vie mut kotiin
säv. Eppu Kosonen, san. Saara Törmä, sov. Eppu Kosonen, Matti Mikkola, kust. Cpon huone, Kaiku Songs, Warner/Chappell Music Finland


Ylen radiokanavat

Euphoria
säv. ja san. Thomas G-son, Peter Boström, kust. Peermusic, Warner/Chappell Music Scandiniavia, G2 Publishing Somebody That I Used to Know
säv. ja san. Luiz Bonfa, Walter De Backer, kust. Kobalt, Warner/Chappell Music Scandinavia Soutaa huopaa
säv. ja sov. Antti Hakala, Jonas Karlsson, san. Antti Hakala Gangnam Style
säv. ja san. Park Jai Sang, Yoo Keon Hyung, kust. Universal/MCA Music Scandinavia, Sony/ATV Music Publ. Scandinavia, Emi Music Publ. Scandinavia När jag blundar
säv. ja san. Jonas Karlsson, sov. Jonas Karlsson, Lasse Enerssen Call Me Maybe
säv. ja san. Carly Jepsen, Tavish Crowe, Joshua Ramsay Ai Se Eu Te Pego
säv. ja san. Sharon Acioly, Antonio Carlos Paim Cerqueira, Amanda Teixeira, Karine Assis Vinagre, Aline Da Fonseca, kust. Editora Musical Panttanal Älä tyri nyt
säv. Jukka Rousu, Tommi Tikkanen, san. Jukka Rousu, sov. Tommi Tikkanen Skyfall
säv. ja san. Paul Epworth, Adele Adkins, kust. Emi Music Publ. Scandinavia, Universal Som Die Young
säv. ja san. Laleh Poukkarim, kust. Lost Army

(Radio Nova, Teosto)

Kilpailut

Uusimmat