Pink hurmasi Helsingissä: Tästä on vaikea pistää paremmaksi!

29.05.2013 14:19 -

Pink kuuluu niihin artisteihin, jotka pistävät kaikkensa peliin esiintyessään, eikä Helsingin konsertti ollut tässä poikkeus. Energinen show piti yleisön otteessaan alkuminuuteista loppuhuipennukseen.

<cms gallery "Pink Helsinki 28.5" "36" />

Pink tunnetaan ympäri maailmaa yhtenä sukupolvensa häkellyttävimmistä live-esiintyjistä. Vuosien 2009 ja 2010 Funhouse- ja Summer Carnival -kiertueillaan Pink esiintyi lähes kolmelle miljoonalle ihmiselle 194 hengästyttävässä konsertissa. Myös Suomen-konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä arvostelumenestyksiä sekä yleisön että lehdistön puolesta.

Pink - The Truth About Love Tour 2013 - Helsinki 28.5

Pink saapui lavalle laskeutumalla katosta vaijereiden avulla ja esitteli hämmästyttäviä akrobatiataitojaan. Tähti on kaikin puolin uskomattomassa kunnossa, josta kertoivat muhkeat lihakset ja tempuista huolimatta upeasti sujunut laulu. Tähti luottaa omaan instrumenttiinsa, sekä taustajoukkoihinsa. Välittömän tunnelman pystyi aistimaan jokainen areenalla ollut.

Konsertin alkupuolella tähti kertoi hajottaneensa kenkänsä kesken biisin, mikä ei millään lailla hidastanut tahtia, päinvastoin. Yleisö eli innokkaasti mukana kaikki biisit ja osoitti lukuisilla väliaplodeilla suosiotaan hurjassa fyysisessä kunnossa olevalle laulajalle.

Pinkin akrobatiataidot ovat hämmästyttäviä. Tähti ei säästänyt itseään konsertissa ollenkaan, vaan antoi kaikkensa. Uhkarohkeat numerot antoivat erityisen säväyksen yleisöön, jonka vatsanpohjissa varmasti tuntuivat välillä pelonsekaiset tunteet, kappaleiden aikana. Hyvällä tuulella ollut tähti luki lavalla faniensa kirjeitä ja vei takahuoneeseen saamansa Muumit. Edes pianon kanssa tapahtuneet pienet tekniset ongelmat eivät saaneet  laulajaa hermostumaan, päinvastoin. Pink otti tilanteesta kaiken ilon irti, yhdessä yleisönsä kanssa.

Vielä konsertin lopuksi Pink liiteli turvaköysien varassa Hartwall Areenan yleisömeren yllä, joka osoitti suosiotaan hurjapäälle seisaaltaan viime minuuteille saakka.

Esityksen jälkeen, yleisön joukosta raikui huokauksia. Harvoin näkee niin iloisia faneja kävelevän ulos areenalta. Lähes kaikki hämmästelivät konsertin olleen kaikkien aikojen paras.

Totta. Itse allekirjoittanutkin on sitä mieltä, että Pinkin show’ta on vaikea laittaa paremmaksi. Ennen kaikkea tähti osoittaa sen, että rautainen kunto ja aitous saavuttavat enemmän, kuin liiallinen seksikkyys tai taustanauhavetoiset esitykset. Madonna, Kylie Minogue ja Lady Gaga jäävät kokonaisuudessa hopealle.

Nämä kappaleet kuultiin:

Raise Your Glass

Walk of Shame

Just Like a Pill

U + Ur Hand

Leave Me Alone (I'm Lonely)

Try

Wicked Game (Chris Isaak coveri)

Just Give Me a Reason

Trouble

Are We All We Are

How Come You're Not Here

Sober

The Great Escape

Who Knew

F**kin' Perfect

Most Girls / There You Go / You Make Me Sick

Slut Like You

Blow Me (One Last Kiss)

So What

Encore:

Glitter in the Air


Radio Nova/Kristoffer Ignatius

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat