Radio Nova on kuunnelluin radiokanava julkisissa tiloissa ja palveluyrityksissä!

03.05.2013 08:18 -

Radio Nova on kuunnelluin radiokanava palveluyrityksissä ja julkisissa tiloissa. Asia ilmenee Teoston julkaisemasta tutkimuksesta.

MTV MEDIAn valtakunnallinen radiokanava Radio Nova on Teoston tuoreen tutkimuksen mukaan Suomen kuunnelluin radiokanava palveluyrityksissä. Radio Novaa kuunnellaan erityisesti takseissa, ravintoloissa ja parturi-kampaamoissa.

Suomalaiset palveluyritykset pitävät Teoston tuoreen taustamusiikkitutkimuksen mukaan radiota tärkeimpänä äänilähteenä toiminnassaan. Kaikkiaan 76 prosenttia tutkimukseen osallistuneista yrityksistä nimesi sen tärkeimmäksi äänilähteeksi. Radiokanavista kuunnelluin oli Radio Nova, jonka osuus kipusi 33 prosenttiin. Radio Novaa kuunnellaan innokkaasti etenkin takseissa, ravintoloissa, parturi-kampaamoissa, autokaupoissa, urheiluliikkeissä, päivittäistavarakaupoissa, tavarataloissa sekä huoltamoiden kahviloissa ja ravintoloissa.

Tutkimuksessa useimmin mainitut syyt Radio Novan kuuntelemiseen olivat hyvä musiikki, kuuluvuus sekä kanavan käsittelemät puheenaiheet.

- Yksi Radio Novan menestystekijöistä on linjakas mediaympäristö. Meille on tärkeää kyetä tarjoamaan kuuntelijoille ja yrittäjille mediaympäristö, johon on turvallista tuoda oma viestinsä ja jota voi huoletta kuunnella vaikkapa perheen kanssa yhdessä autossa, Radio Novan markkinointijohtaja Jouni Mannerhovi kertoo.

Radion ja muiden äänilähteiden kuuntelulla on tutkimuksen mukaan keskeinen merkitys palveluyritysten asiakkaiden viihtyvyydelle. Yli puolet ravintola-asiakkaista viihtyisi huonommin ilman musiikkia ja vajaa viidesosa ei käyttäisi palvelua lainkaan, jos ravintolassa ei soisi musiikki. Myös noin puolet taksiasiakkaista ja noin kolmannes tavaratalojen ja kampaamoiden asiakkaista kokisi viihtyvyyden huonontuneen ilman musiikkia.

(Radio Nova, Teosto)

Kilpailut

Uusimmat