Näin syntyi supersuosittu Salatut elämät-sarja: Aiheet löytyivät erikoisesta paikasta

20.03.2013 09:58 -

MTV3-kanavan draamapäälikkö Sarita Harma vieraili Enbuske & Linnanahde Crew:n vieraana kertomassa tuottamastaan sarjasta, Salatut elämät. Millainen oli sarjan syntytarina?

Kuuntele haastattelu:



- Lähtökohtana oli se, että kanava halusi joka arkipäivä ulostulevan, viihteellisen, tuoreen, rapean ja näytelmällisen sarjan. Tuolloin kanavalla oli pyörinyt Ihmeidentekijät-sarja kolme kertaa viikossa, joten kokemusta oli tekemisestä ja yleisön vastaanottamisesta, Sarita muistelee.

- Kanavalle jäi eri vaihtoehdoista jäljelle kaksi: otetaanko kanavalle formaatti, eli tarina-aihio (mikä on toteutettu ulkomailla), tai suomalaisista lähtökohdista koottu oma konsepti, joka voisi kestää aikaa, Sarita Harma selventää.

- Se oli ahdistava ja epätoivoinen tehtävä. Kansallisarkisto osoittautui parhaaksi paikaksi tutkia, mitkä asiat kiinnostavat ja kestää.

- Kun oltiin oltu uhkarohkeita (MTV3-kanava) ja tilattu ensimmäiset kolme vuotta sarjaa, sekä monta sataa episodia, mietin, että sen (Salatut elämät) on pakko kestää aikaa. Lähdin hakemaan sellaisia asioita, jotka ovat jo kestäneet aikaa, Sarita Harma paljastaa.

- Kansallisarkistossa sain mahdollisuuden tutkia suomalaisia uskomuksia. Totesin, että ”likapyykki pestään kotona” - tyyppiset asiat ovat edelleen voimassa.

- Törmäsin myös muutamaan akateemiseen julkaisuun, joiden avulla syntyi lisää voimaa perusideaan.

Lopulta kaikesta syntyi FremantleMedia Finland Oy:n tuottama suomalainen saippuasarja, jonka kuvaukset alkoivat 16. marraskuuta 1998. Itse sarja alkoi MTV3-kanavalla 25. tammikuuta 1999.

Ohjelman kotisivut

Katso sarjan ensimmäinen jakso:

Kuva: MTV3

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat