Alkuperäinen Sugababes julkaisi maistiaisen taidoistaan - kuuntele!

15.03.2013 17:55 -

Mutya Keisha Siobhan nimellä paluun tekevä, Sugababes tyttötrion alkuperäisjäsenet ovat julkaisseet lisää materiaalia vielä julkaisemaatomalta paluualbumilta.

Mutya Buena, Keisha Buchanan ja Siobhan Donaghy perustivat Sugababes -trion vuonna 1998, mutta kukin heistä lähti varsinaisesta ryhmästä pois eri syistä. Nykyään ryhmässä ei laula enää kukaan albuperäisjäsenistä.

Keväällä 2012 alkuperäiskolmikko ilmoitti palaavansa studioon ja julkaisevansa uuden albumin etunimillään Mutya Keisha Siobhan.

Alkuperäisjäsenet nousivat ensimmäistä kertaa yhdessä lavalle salaisella paluukeikalla uudenvuoden juhlissa Lontoossa.

Nyt Mutya Keisha Siobhan on julkaissut Facebook-sivuillaan maistiaisia taidoistaan. Lay Down In Swimming Pools - niminen kappale löytyy Soundcloud-palvelusta. Sivustolla olevan viestin mukaan kyseessä on ns. extra-kappale, joka on nauhoitettu varsinaisten albuminauhoitusten päätteeksi.



Nuoret naiset solmivat miljoonadiilin paluustaan. Levyn teossa on mukana lukuisia huipputuottajia ja biisinikkareita, kuten Emeli Sande, MNEK, Asterix, Craze & Hoax, Tanika, Mojam ja Naughty Boy.



(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat