Huippu-näyttelijän salainen menneisyys poikabändissä - muistatko?

04.03.2013 22:50 -

Muusikkona ja mallina tiensä Hollywoodin huipulle raivannut Mark Wahlberg on tehnyt pitkän matkan miesnäyttelijöiden eliittiin. Tilanne voisi olla kokonaan toinen, mikäli Mark olisi valinnut aikoinaan toisin uransa suhteen.

Harva muistaa, että Mark kuului veljensä (Donnie Wahlberg) tavoin huippumenestyneen, yli 80 miljoonaa albumia mailmanlaajuisesti myyneen New Kids on The Block -poikabändin alkuperäiskokoonpanoon.

Hän lähti ryhmästä juuri ennen NKOTB:n ensimmäisiä varsinaisia levytyksiä 80-luvun puolessa välissä. Hänet korvasi silloin 12-vuotias Joe McIntyre.

Mark Wahlberg ei hylännyt musiikkia, vaan teki kohtuullisen uran 90-luvun alkupuolella Marky Mark and the Funky Bunch-ryhmässä. Heidät muistetaan listahiteistään, kuten Good Vibrations, Wildside ja You Gotta Believe.

Ennen suurta läpimurtoaan Hollywoodissa, Wahlberg oli lisäksi  kysytty alusvaate- ja mainosmalli.



(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat