Erikoistoimittaja Roomassa: Iltaliassa voi olla edessä uudet vaalit pattitilanteen vuoksi

26.02.2013 09:13 -

Italian vaaleissa on syntynyt vaikea pattililanne. Kolme suurta puoluetta sai jokseenkin samansuuruisen kannatuksen, minkä vuoksi maata on jatkossa erittäin vaikea hallita. Asiaa selvitti erikoistoimittaja Tapio Nurminen Roomasta.

Nurminen ennustaa, että maalla saattaa olla edessään uudet vaalit. 

- Täällä on kolme hyvin saman kokoista poliittista ryhmää ja kukaan ei halua tehdä kenenkään kanssa yhteistyötä, siltä pohjalta on aika miellyttävä lähteä rakentamaan hallitusta, jonka pitäisi nostaa maa totaalisesta talousahdingosta ylös, Nurminen kertoo.

- Veikkaan, että tässä nyt neuvotellaan useita viikkoja, ellei tule sellaista nopeaa päätöstä ja jos nyt vasemmisto alahuoneen enemmistönsä perusteella muodostaa hallituksen, niin sen jälkeen jokainen päätös pitää sitten jonkinlaisella lehmänkaupalla yrittää saada tuolla senaatissa läpi. Eli uusien vaalien mahdollisuus on se mistä täällä nyt spekuloidaan, mutta silloin pitää muistaa, se että todennäköisesti koomikko Peppe Grillon kaksinkertaistaa äänimäärän.

Lue lisää täältä

Kuuntele koko haastattelu:



(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat