Mosaiikkilattia ajalta ennen ajanlaskua on säilynyt upeana.
Mauro Morandi elää omavalintaisesti asuttamattomalla saarella ja jakaa nyt vinkit koronapandemian aikaiseen yksinoloon.
Koronapandemian ympäristövaikutusten myötä kalat uivat nyt kirkkaissa vesissä Venetsian kanaaleissa.
Koronavirus näkyy nyt arjen toimissa monella tapaa.
Koronavirus on levinnyt pitkin maapalloa.
Italian Voguen tammikuisen numeron kuvituksesta ovat vastanneet eri taiteilijat. Päätöstä perustellaan ympäristötekona.
Esimerkiksi yläosattomissa käyskenteleminen on kielletty.
Caprin viranomaiset haluavat suojella Napolinlahden rantoja.
Mussomelin kaupungista kodin saa hyvin edullisesti, vaikka todelliset kustannukset eivät jää euroon.
Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki esittelee ja arvioi kaikki vuoden 2018 euroviisukappaleet.
Anastacia osallistuu Italian Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailuun.
Maalivahti tarvitsi pukukopissa kapteenin tukea, kun viheltelylle ei tullut loppua.
Keskiviikkoaamuun lähdettiin uuden Koko Suomi leipoo -tuotantokauden hengessä vatkaten. Mitä neuvoja Aki ja Minna antoivat Suomessa vierailevan Italian presidentin varalle? Miten voi asiakaspalvelu Suomessa ja muualla? Pitääkö Radio Novan Aamua kuunnella pöntöllä? Kuuntele parhaat palat.
Tiistaiaamuna studiossa istuivat arjen valmentajat vai olivatko he sittenkin sunrise coacheja? Sopiko Minna jo kielikurssin saunailtaa? Millainen on tosimies ja mistä niitä löytää? Minkälaista videomateriaalia Aki sai käsiinsä Minnasta? Pilasiko Perjantai-laulu taas koko viikonlopun? Kuuntele parhaat palat yläpuolelta.
Toimittaja-juontaja Ella Kannisen uusi "Ella - kotona Italiassa" -kirja vie lukijansa ruokaretkelle ympäri Italiaa. Onko suomalaisten mielikuva italialaisesta kulttuurista oikea? Miten suomalainen ruoka maistuu ulkomailla? Kuuntele Ellan haastattelu kokonaisuudessaan yläpuolelta.
Bormidassa ollaan tartuttu rankalla kädellä asukaskatoon.