Näin Eviran johtaja kertoo hevoslihaepäilyistä Suomessa: kuuntele haastattelu

19.02.2013 12:43 -

Euroopassa vellova hevosenlihakohu paisuu. Uusin löytö on mahdollisesti vähittäismyymälöissä myytävä hampurilaispihvi. Eviran pääjohtaja kertoi asiasta Enbuske & Linnanahde Crewn haastattelussa.

Eviran mukaan Suomessa mahdollisesti myynnissä olevista hampurilaisista on löydetty hevosenlihaa. Irlantilaisesta pakastehampurilaisesta on löytynyt Eviran mukaan hevosen lihaa.

Eviran pääjohtaja Matti Aho kertoo, että kyseisiä hampurilaisia myy Rangelands Foods -niminen irlantilaisyritys eri nimillä eri puolelle Eurooppaa. Evira ei ole vielä saanut varmistusta siitä, onko hampurilaisia myyty myös Suomessa.

Eviran pääjohtaja Matti Aho kertoi Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmassa saaneensa asiasta tiedon aamulla.

Ahon mukaan EU:n komissio on pyytänyt jäsenmaitaan ottamaan kaikkiaan noin 2 200 dna-näytettä naudanlihasta hevoslihaepäilyjen takia. Suomen osuus on 50 näytettä.

Ahon mukaan testeillä ei kuitenkaan saada kattavaa varmuutta vaan tärkeintä on saada lihatuotteiden valmistajat ja myyjät varmistumaan lihansa alkuperästä.

Kuuntele koko haastattelu tästä:



(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat