Beyocen tulevasta megakeikasta valui lisätietoja julkisuuteen

26.01.2013 08:44 -

Super Bowl 2013 väliajan päätähtenä Yhdysvalloissa helmikuun alussa esiintyvän Beyoncen salassa pidetystä numerosta on valunut lisätietoja julkisuuteen.

US Magazinen saamien tietojen mukaan Beyonce aloittaa numeronsa debyyttihitillään Crazy In Love.


Lähteiden mukaan show sisältää myös odotetun paluun, kun lavalla nousee Destiny's Child (Beyonce, Kelly Rowland, Michelle Williams) ensimmäistä kertaa lähes kahdeksaan vuoteen.

Yhtye ilmoitti aiemmin tammikuussa julkaisevan uuden Lovesongs -nimisen albumin.

Trion odotetaan esittävä kolmen kappaleen potpurin hiteistään (Bills, Bills, Bills, Survivor ja Nuclear).

Beyonce ei ole itse kommentoinut ex-yhtyeensä esiintymistä millään lailla julkisuudessa.

Super Bowl (3.2.2013) on vuodesta toiseen maailman seuratuimpia urheilutapahtumia. Se kerää keskimäärin yli 100 miljoonaa katselijaa.



(Radio Nova, US Magazine)

Kilpailut

Uusimmat