Maailmankuulu oopperalaulaja Jaakko Ryhänen: Näin kulttuuriministeri saadaan oopperaan!

24.01.2013 08:52 -

Oopperalaulaja Jaakko Ryhänen on helpottunut, ettei hänen tarvitse enää nousta esiintymislavoille. 66-vuotias maailmankuulu laulaja on nykyään virkeä eläkeläinen.

Tuomas Enbuske tiedusteli Ryhäseltä, onko oopperalla parhaillaan huono kausi, koska kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ei ole vieläkään vieraillut siellä? (Arhinmäki on kertonut, ettei ole koskaan käynyt oopperassa/HS)

- On tehtävä sellaista oopperaa, että kun kulttuuriministeri joskus saadaan sinne oopperaan, niin hän toteaa: Hei tämähän on mielenkiintoinen taidemuoto. Tännehän voi tulla jopa uudestaan, Ryhänen hymähtää.

- Ei kaikkien pidä pitää oopperasta, mutta voin sanoa, että jos tehdään hyvää oopperaa (kaikki palaset loksahtaa paikoilleen), niin kyllä se vaikuttaa ihmiseen, Jaakko Ryhänen jatkaa.

Taustaa

Ryhänen lopetti uransa virallisesti Savonlinnan oopperajuhlilla 2012. Loput syksylle suunnitellut konsertit peruuntuivat sairausloman seurauksena, sillä Ryhäsen sydän leikattiin elokuussa. Hän epäilee, ettei kaipuuta lavalle tule myöhemminkään

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat