Irina lähtee levynjulkaisukiertueelle: On ihanaa päästä töihin!

16.01.2013 15:17 -

Monille Irina-faneille jo tutuksi tullut Irinan pinkki bussi starttaa koko Suomen kattavalle levynjulkaisukiertueelle maaliskuun alusta.

Energiaa pursuavista keikoistaan tunnettu Irina odottaa innolla pääsyä takaisin yleisön eteen.

- Levykokonaisuutta on tullut kuunneltua enemmän tai vähemmän valmiina kesäkuusta lähtien, joten on mahtavaa päästä vihdoinkin vetämään biisejä livenä! Odotan innolla bussimatkoja poikain kanssa, huoltoasemien vakioisia lounaita ja tärkeimpänä reissujen kohokohtia eli keikkoja, tuttujen ja toivottavasti myös uusien naamojen kohtaamista, hikisiä hetkiä ja lyhyiksi jääviä öitä. On ihanaa päästä töihin!, Irina hihkuu kiertueen kynnyksellä.

Tuleva kiertue juhlistaa helmikuun lopussa julkaistavaa uutta albumia, joka on Irinan viides studioalbumi. Irinan hienoon uraan mahtuu platinalevyjä, lukemattomia hittisinkkuja, yli 500 keikkaa ja monia muita huimia saavutuksia ja nyt ura näyttää saavan hyvää jatkoa, sillä ensimmäinen uudelta albumilta lohkaistu single, “Koko kuva”, ponnahti jo Suomen radiosoittoja listaavan Finland National Airplay Chartin kärkeen.

Tulevalla albumilla tullaan kuulemaan pääasiassa Irinan ja bändin yhteiskappaleita, mutta toki mukana on myös pitkäaikainen yhteistyökumppani Toni Wirtanen.

Kiertue:

Pe 1.3. Dyyni, Kalajoki

La 2.3. Henry’s Pub, Kuopio

To 7.3. Lutakko, Jyväskylä

Pe 8.3. Tulisuudelma, Vantaa

La 9.3. Venus Nightlife, Turku

Pe 15.3. Finlandia-klubi, Lahti

La 16.3.House Of Rock, Kouvola

To 21.3. M/S Baltic Princess, Helsinki-Tallinna

Pe 22.3. Monrepos, Lappeenranta

La 23.3. Tavastia, Helsinki

Ke 27.3. Yo-Talo, Tampere

To 28.3. Nightclub Tähti, Oulu

Pe 29.3. Hullu Poro Areena, Levi

La 30.3. Onnela, Rovaniemi

Su 31.3. Piazza, Nilsiä

Pe 5.4. Amarillo, Kotka

La 6.4. Kerubi, Joensuu

Pe 12.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki

La 13.4. Stadium Live Club, Kokemäki

Pe 19.3. Z-One, Varkaus

La 20.4. Liesu Hotelli, Alavus

Pe 26.4. Seurahuone, Huittinen

La 27.4. Sokos Hotel Kaarle, Kokkola

Kiertue jatkuu kesän festivaaleilla!

(Radio Nova, Sony Music)

Kilpailut

Uusimmat