Jimi Hendrixiltä julkaistaan levyllinen ennenjulkaisemattomia studioäänityksiä

23.11.2012 12:58 -

Jimi Hendrix olisi täyttänyt 27. marraskuuta 70 vuotta. Legendaarisen kitaristineron muistoa kunnioitetaan ensi maaliskuussa julkaistavalla People, Hell & Angels –albumilla.

Levy sisältää 12 ennenjulkaisematonta kappaletta, joita Hendrix työsti ilman muita Jimi Hendrix Experienceen jäseniä. People, Hell & Angels näyttää täysin uuden puolen legendaarisesta kitaristista.

Vuoden 1968 alussa Jimi Hendrix oli levoton ja halusi säveltää uutta musiikkia vanhojen ystävien ja uusien kokoonpanojen kanssa, rauhassa ja piilossa isolta yleisöltä ja menestykseltä joita miehen edelliset levyt olivat saavuttaneet. Nämä kaksitoista äänitystä tuovat esille Hendrixin ominaistyylistä poikkeavaa uutta soundia ja levyn sanotaan esittelevän hienointa kitarointia Hendrixiltä sekä kehitystä säveltäjänä, muusikkona sekä tuottajana. Hendrix työskenteli studiossa uusien muusikkojen kanssa kuten Stephen Stills (Buffalo Springfield), rumpali Buddy Miles, Billy Cox, luoden uutta vaihetta jo valmiiksi menestyksekkäällä urallaan. Toisin kuin kilpailijansa the Beatles tai Bob Dylan, Hendrix omisti kaikkien kappaleidensa oikeudet ja sai näin ollen äänittää musiikkiaan rauhassa yksityisillä studioilla. Hendrix vietti tuntikausia mm. New Yorkin Record Plant ja Hit Factory –studioilla sekä omalla Electric Lady Studiolla Greenwich Villagessa.

Lopullisen tuotannon albumille hoitivat Janie Hendrix, Eddie Kramer ja John McDermott. Eddie Kramer ja Jimi Hendrix tapasivat ensimmäisen kerran Lontoon Olympic Studiolla 1967 ja heidän välilleen kehittyi erityinen suhde. Kramer olikin mukana tuottamassa kaikki Hendrixin uran levyt ja äänitti kuuluisat konsertit Woodstockissa vuonna 1969. Vuodesta 1997 lähtien Eddie Kramer, Janie Hendrix ja John McDermott ovat valvoneet jokaisen Jimi Hendrix –julkaisun tuotantoa.

(Radio Nova, Sony Music)

Kilpailut

Uusimmat