Suomalainen naismuusikko jyrää: Uusi albumi lähentelee jo platinarajaa!

09.11.2012 13:17 -

Anna Puun Antaudun -albumi lähentelee jo platinarajaa ja levyn ensimmäinen single Kolme pientä sanaa jatkaa kolmatta viikkoa radioiden soitetuimpana kappaleena.

Kotimaisen musiikin kärkinimiin kuuluva Anna Puu julkaisi 26. lokakuuta kolmannen pitkäsoittonsa Antaudun. Albumi on myynyt jo reippaasti kultalevyyn oikeuttavan määrän (10 000 kpl) ja lähentelee jo platinarajaa 19 000 kappaleen myynnillään.

Levyn ensimmäinen single, Kolme pientä sanaa, nousi kolme viikkoa sitten radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi ja pitää ykköspaikkansa edelleen. Kappaleen on säveltänyt Knipi (Egotrippi) ja Jukka Immonen (tuottanut mm. Jenni Vartiaista ja Disco Ensemblea). Singlen on sanoittanut Anna Puu yhdessä Samae Koskisen kanssa.  

Nova Stage: Anna Puu - Kolme pientä sanaa

Kolmas albumi Antaudun on saman tekijätiimin käsialaa kuin Anna Puun kaksi aiempaakin albumia (Anna Puu 2009, Sahara 2010). Tuotantotiimiin kuuluvat Anna Puun lisäksi Jukka Immonen, Lasse Kurki ja Knipi. Albumilla kuullaan Anna Puun ja Samae Koskisen yhteissanoitusten lisäksi Heimo Hatakan ja Mariskan lyriikoita.  

Anna Puun levyjä on myyty yhteensä yli 150 000 kappaletta.

(Radio Nova, Sony Music)

Kilpailut

Uusimmat