Vuoden 2008 Idols-kilpailusta läpimurtonsa tehnyt Anna Puu jatkaa menestyksekästä tietään. Kaikki laulajan levyt ovat myyneet vähintään platinaa.
Anna Puu tekee uransa ensimmäisen konserttisalikiertueen keväällä 2013. Kiertue kantaa nimeä Antaudun Annan kolmannen albumin mukaan.
Anna Puun Antaudun -albumi lähentelee jo platinarajaa ja levyn ensimmäinen single Kolme pientä sanaa jatkaa kolmatta viikkoa radioiden soitetuimpana kappaleena.
Anna Puun ensimmäinen single Kolme pientä sanaa on tällä hetkellä radioiden soitetuin kappale. Uusi levy on nyt kaupoissa.
Anna Puu julkaisee uutta musiikkia muutaman vuoden tauon jälkeen.