Suomi on siirtynyt talviaikaan - onhan kellosi oikeassa?

28.10.2012 03:20 -

Talviaika 2012 alkoi sunnuntaina 28. lokakuuta. Kelloja käännettiin neljältä aamulla tunnilla taaksepäin kello kolmeen.

Suomessa talvi- ja kesäajan vuorottelua on käytetty vuodesta 1981 lähtien. Kesäaikaan siirrytään aina maaliskuussa ja talvi- eli normaaliaikaan lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

Talviaikaan siirtyminen tietää muutoksia muun muassa juna- ja bussiliikenteeseen. Aikataulut kannattaa tarkistaa yhtiöiden tai kaupunkien kotisivuilta.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat