Apulannan Toni Wirtanen yllätti synttärisankarin suorassa lähetyksessä - Kuuntele!

04.08.2012 19:16 -

Lauri Salovaara ja Eppu Salminen päättivät ilahduttaa syntymäpäiväsankaria, jonka puolesta poikia oli lähestynyt hänen aviomiehensä. Mukaan piti saada myös Apulannan Toni Wirtanen.

Kaikki alkoi studioon saapuneella viestillä:

Moi vaimollani (Mia)  on 40-vuotis synttärit perjantaina 3.8-12. Olemme 8-henkilöinen perhe ja minä jouduin jäämään sairaslomalle (selässä välilevyn pullistuma) helmikuun alussa ja siitä heinäkuun loppuun asti on ollut todella tiukkaa, mutta Mia on jaksanut pitää lippua korkealla ja kehunut et kyllä tästä vielä noustaan ja nyt olen päässyt takaisin töihin joten eiköhän se siitä lutviudu. Toivon jos joku teistä sieltä novasta voisi soittaa vaimolleni ja toivottaa hyvää syntymäpäivää niin et toivotus raikuu hangosta-ivaloon. Saatiin sentään järkättyä pienet synttäri kemut lauantaiksi. Onneksi vaimoni on niin vaatimaton, kertoisitteko myös että rakastan vaimoani todella paljon 14-aviovuoden jälkeen rakkaus senkun roihuaa!



Pojat päättivät ilahduttaa Miaa, joka on myös suuri Apulanta fani. Kuuntele lisää:



Yläkuvassa koko synttärijengi, jonka kuvan saimme haastattelun jälkeen studioon!

Mia ei meinannut uskoa, että puhelimessa oli oikeasti Toni Wirtanen, joten Eppu ja Lauri soittivat Mialle vielä uudestaan kappaleen jälkeen:



(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat