Soolourille lähteneet megatähdet eivät palaa yhteen: Emme halua raapia silmiä toisiltamme!

02.08.2012 13:15 -

Yli 40 miljoonaa albumia myyneen Destiny's Child -trion jäsenet Beyoncé Knowles, Kelly Rowland ja Michelle Williams eivät ole palaamassa yhteen sitkeistä huhuista huolimatta.

Huhut yhtyeen paluusta lähtivät liikenteeseen heinäkuun alussa, kun ryhmän entinen manageri Mathew Knowles ilmoitti Destiny's Childin julkaisevan kaksi albumia lähitulevaisuudessa.

Yhtyeen Kelly Rowland on kiistänyt paluusuunnitelmat MTV Newsin haastattelussa. Tähden mukaan kaikki aika menee nyt jokaisen omiin projekteihin ja kolmikon ystävyyden vaalimiseen.

- Meillä oli hauskaa yhdessä ja se on mielestäni kaikista tärkeintä. Emme halua repiä toistemme silmiä, rakastamme toisiamme liikaa.

- Jos haluaisimme jatkaa, tekisimme sen, mutta siihen asti nautimme toistemme ystävyydestä. Se on suurin lahja, minkä Destiny's Child meille toi, Kelly visersi MTV News:lle.

Mathew Knowles on sittemmin oikonut puheitaan Destiny's Childin paluusta. Mahdolliset uudet julkaisut ovat ennenjulkaisemattomia kappaleita, joita kolmikko on nauhoittanut ennen taukoaan. Ryhmällä on edelleen voimassa oleva levytys-sopimus Sony Music Columbian kanssa.

Destiny's Child muistetaan lukuisista ykköshiteistään, kuten Say My Name, Survivor, No, No, No Part 2, Jumpin, Jumpin, Independent Women Part I, Emotion ja Lose My Breath.

(Radio Nova, MTV)

Kilpailut

Uusimmat