Radio Novan taajuudella musiikkia toivonut ylikonstaapeli sai nuhteita - Lue kaikki tapahtumasta!

15.06.2012 20:15 -

Valtiovallalle Radio Novan valtakunnallisessa suorassa radiolähetyksessä haistatellut liikkuvan poliisin ylikonstaapeli on joutunut esimiehensä puhutteluun, kirjoittaa Suomenmaa verkkosivuillaan.

Liikkuvan poliisin Mikkelin yksikössä palveleva ylikonstaapeli Seppo Tompuri esitti viime sunnuntaina Radio Novan liikennelähetyksessä levytoivomuksensa ohjelman juontajalle Lauri Salovaaralle. Tompuri halusi kuulla Irwin Goodmanin kappaleen Haistakaa paska koko valtiovalta.

KUUNTELE POLIISIN SOITTO TAAJUUDELLE - TÄSTÄ KAIKKI ALKOI

Ylikomisario Jarmo Puustisen mukaan Tompuri teki virhearvion ja syyllistyi ylilyöntiin.Tompuri on antanut esimiehelleen selvityksen tempauksestaan. Asian käsittely on kesken, kirjoittaa Suomenmaa.

- Se oli hetkellinen päähänpisto. Sepolla on tapana esittää toivekappale, kun hän tekee Novan kanssa yhteistyötä. Nyt siinä ilmeisesti oli viisari niinsanotusti harmittavassa asennossa. Hänellä tuli tämmönen tunteenpurkaus siihen keskusteluun, mitä on käyty liikenteenvalvonnan tärkeydestä, Puustinen sanoI Suomenmaalle.

Puustisen mukaan Tompuri on harmitellut valintojaan jälkeenpäin.Tompurin laskujen mukaan liikkuvaa poliisia ollaan lakkauttamassa jo kahdeksatta kertaa.

Puustiselta heruu myös ymmärrystä alaisensa päättäjiin kohdistuvalle arvostelulle.

- Kyllä muutoksen pyörteissä oleminen sillä tavalla kenttähenkilökuntaa koettelee. Varsinkin tällainen keskustelu, mikä yhteiskunnassa taas velloo. Se aiheuttaa välillä tunteenpurkauksia kahvipöydässä. Nyt meni radioon asti, Puustinen toteaa.

LP:n Mikkelin yksikön päällikön mukaan Tompuri on toistaiseksi hyllytetty kommentaattorin tehtävistä Radio Novassa.

LUE LISÄÄ SUOMENMAAN VERKKOSIVUILTA

(Radio Nova, Suomenmaa)

Kilpailut

Uusimmat