Ääriryhmät uhkaavat Euroviisuihin osallistuvia - ulkoministeriö varoittaa suomalaisia

18.05.2012 11:15 -

Suosittu euroviisuaiheinen uutissivusto ESC Today jouduttiin sulkemaan hakkerihyökkäyksen takia. Viestissä hakkerit käskivät seksuaalivähemmistöjä poistumaan Azerbaidžanista välittömästi.

– Mitä homot tuovat Azerbaidžaniin? Miten on Azerbaidžanin perheiden tilanne Gay Priden jälkeen? Moraalittomilla ja eläinten näköisillä homoilla ei ole sijaa Azerbaidžanissa. Pahuudella ei ole sijaa tässä maassa, me maalaamme sinisellä ja punaisella verellä, sivustolle kirjoitettiin. Myöhemmin sivut suljettiin kokonaan.

Ääriryhmät ovat uhanneet nettiviesteissä häiritsevänsä laulukilpailuun osallistuvia artisteja ja yleisön jäseniä kaikin keinoin.

Välikohtauksia on jo sattunut. Iltalehden haastattelussa Suomen delegaation tiedottaja Aila Havia-Venäläinen kertoo, että hollantilainen toimittaja oli joutunut väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Bakussa.

- Taksikuski oli alkanut lyödä toimittajaa. Toimittaja sai sellaisia vammoja, että hän joutui lähtemään kotiin, Havia-Venäläinen kertoo Iltalehdelle.

Myös Suomen ulkoasiainministeriö on kehottanut suomalaisia viisuturisteja varovaisuuteen.

Euroviisujen finaali käydään Bakussa lauantaina 26.5.

(Radio Nova, YLE, Iltalehti)

Kilpailut

Uusimmat