Intian valtamerellä iski erittäin voimakas jälkijäristys hetki sitten

11.04.2012 14:13 -

Juuri äsken tulleen tiedon mukaan Acehin maakuntaa on ravistellut myös voimakas jälkijäristys, joka oli voimakkuudeltaan 8,8 richterin asteikolla.

Koko Intian valtamerelle on annettu tsunamivaroitus. Indonesian presidentin mukaan uhreista tai rakennusvaurioista ei ole raportoitu.  

Tsunamivaroitus on voimassa Indonesian maakunnassa Banda Acehissa, jonne on lähetetty pelastusyksiköitä.

Tsunamista on varoitettu myös muun muassa Thaimassa, jossa ihmisiä on kehotettu siirtymään kauemmas rannoilta.

Suomalaisturisteja ei aleta ainakaan toistaiseksi evakuoida Thaimaasta.

Finnmatkat ja Aurinkomatkat kertovat, että suomalaisia turisteja on Thaimaassa noin kaksi tuhatta heidän kauttaan, ja toistaiseksi maanjäristys ja tsunamivaroitus ei aiheuta erityistoimia.

- Vielä ollaan hälytystilanteessa tietenkin ja ollaan otettu yhteyttä meidän kohdehenkilökuntaan ja saatu kaikista kohteista oppaat kiinni ja tällä hetkellä ei näytä että sitä tsunamia tulisi, mutta seurataan tilannetta ja ulkoministeriön kanssa on keskusteltu ja on linjat kuumina eli tota hälytystilanteessa ollaan, Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Tuomo Meretniemi kertoo.

Radio Novan uutiset, sekä MTV3.fi seuraavat tilanteen kehittymistä.

LUE LISÄÄ MTV3.FI VERKKOSIVUILLA

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat