Edesmenneen laulajalegendan muistoa kunnioitetaan neljällä eri tiennimellä Akaassa.
Suomen ulkoministeriö varoittaa Intian valtameren alueella matkailevia jälkijäristysten mahdollisuudesta tämänpäiväisten voimakkaiden järistysten jälkeen.
Juuri äsken tulleen tiedon mukaan Acehin maakuntaa on ravistellut myös voimakas jälkijäristys, joka oli voimakkuudeltaan 8,8 richterin asteikolla.
Koko Intian valtamerelle on annettu tsunamivaroitus erittäin voimakkaan maanjäristyksen jälkeen, kertoo STT.
Japania ravistelee voimakas hirmumyrsky.
Luonnonkatastrofit ovat aiheuttaneet tänä vuonna ennätyksellisen suuret aineelliset tuhot.
Pelasta Punainen Pallo –hyväntekeväisyyskonsertti keräsi 26.000 euroa Japanin katastrofin uhrien hyväksi.
Maailman suosituimmat tähdet mukana keräämässä varoja Japanin katastrofin uhrien hyväksi -  ”Songs For Japan” kokoelma julkaistaan 6. huhtikuuta
Puolitoista viikkoa sitten Japanissa sattuneen maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin kuolonuhrien määrä on lähes 8 500 henkeä. Kadoksissa on noin 13 000 ihmistä.
Maamme eturivin artistit keräävät varoja Japanin katastrofin uhreille Tavastialla sunnuntaina 27. maaliskuuta.
Ulkoministeriö kertoo saaneensa yhteyden nyt kaikkiin Japanissa oleviin suomalaisiin.
Maanjäristyksen vaurioittamassa Fukushiman ydinvoimalassa on tapahtunut uusi räjähdys.
Voimakas 8,8 magnitudin maanjäristys on aiheuttanut tsunamin Japanissa. Aallon korkeuden on raportoitu olleen jopa kymmenen metriä.
Kansainvälinen Punainen Risti pelkää valtavia tsunamituhoja Tyynellämerellä.
Helsingin yliopiston Seismologian laitoksen mukaan yli kahdeksan magnitudin järistyksiä tapahtuu vain yksi vuodessa.
Voimakas 8,8 magnitudin maanjäristys on aiheuttanut tsunamin Japanissa. Aallon korkeuden on raportoitu olleen jopa kymmenen metriä.