Autoilijoita varoitetaan huonosta ajokelistä

04.01.2012 15:15 -

Voimakas matalapaine saapuu keskiviikkona 4.1. lounaasta Suomeen. Lumisateet ja tuuli vaikeuttavat liikennettä, kertoo Ilmatieteenlaitos.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tiet voivat olla sohjoisia tai lumisia ja sade voi haitata näkyvyyttä etenkin maan Etelä- ja Keskiosissa.

- Kyllä malttia pitäisi nyt olla. Sohjokelissä pystytään ajamaan, kunhan nopeudet ovat turvallisia. Sohjoliirto on pahempi kuin vesiliirto ja sitä pitää varoa kaikin konstein, kertoo liikennepäivystäjä Ossi Riikonen Liikenneviraston tieliikennekeskuksesta.

Kehno keli on haitannut etenkin raskasta liikennettä. Keskiviikkona Orimattilassa koulubussi liukasteli mutkaiselta tieltä ojaan. Seitsemän koululaista vietiin tarkastettavaksi terveyskeskukseen. Koulubussin kyydissä oli kaikkiaan 26 oppilasta.

(Radio Nova, MTV3, Ilmatieteen Laitos)

Kilpailut

Uusimmat