Näin hyödynnät syksyn satoa - katso herkulliset reseptit!

29.08.2011 18:00 -

Juureksia, sieniä, marjoja, kaalia, kurpitsoja… Näitä ja paljon muuta on tarjolla syksyllä sadonkorjuun aikaan.

Yhä useampi suomalainen suosii luomu- ja lähiruokaa, ja tekee ostoksensa torilla tai kauppahallissa.

- Lähiruoka tulee läheltä ja on aina ihanan tuoretta. Torien ja kauppahallien lisäksi myös maatilatorit ovat yleistyneet lähiruoan hankintapaikkoina. Ja tietysti kasviksia ja juureksia voi kasvattaa myös omalla pihalla tai parvekkeella, toteaa ravintoloitsija ja keittiömestari Maija Silvennoinen.

Tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan ovat muun muassa juurekset, kurpitsat ja kaalit. Silvennoisen omiin suosikkeihin kuuluvat etenkin punajuuret ja kaalit, jotka maistuvat parhaimmilta juuri sadon valmistuttua.

- Kauden kasviksista syntyy monenlaisia herkkuja, sillä ne maistuvat paitsi lämpimissä ruoissa, myös raakana salaateissa ja dipattuna erilaisiin kastikkeisiin.

Etikkasäilykkeitä talven varalle

Moni meistä säilöö syksyn satoa myös talven varalle, ja ruokakomeron hyllylle päätyy niin hillopurkkeja kuin etikkasäilykkeitäkin.

- Esimerkiksi kurpitsoista voi tehdä erilaisia etikkasäilykkeitä, ja myös etikkapunajuuret ovat helppoja valmistaa, keittiömestari Maija Silvennoinen sanoo.

- En kuitenkaan suosittele tekemään muita kuin etikkavalmisteita. Kotimaiset juurekset, kaalit ja sipulit säilyvät hyvin varastoissa, joista ne tulevat kauppojen hyllyille.

Vaikka säilykkeet tuovatkin talveen pienen hitusen loppukesän ja syksyn tuntua, vasta korjatun sadon makua ei voi säilyttää millään keinolla.

- Kasvisten tuoreutta ei voi mielestäni säilöä, vaan kasviksia kannattaa syödä mahdollisimman paljon tuoreena nyt, kun niitä on saatavilla.

Reseptit

Juurespaistos

Annoksia: 4

- 1 rkl öljyä
- 1 palsternakka
- 1 porkkana
- 1 lanttu
- 1 sipuli hienonnettuna
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 tl timjamia
- 1 tl rosmariinia
- 2 tl hunajaa
- suolaa
- vastajauhettua mustapippuria
- 2 dl ohrasuurimoita
- 2½ dl soijakermaa
-1 rkl sitruunamehua

Liota ohrasuurimoita 6 tuntia kylmässä vedessä. Kuori ja kuutio juurekset, sipuli ja valkosipuli. Kuullota kasvikset ja kuivatut yrtit öljyssä. Lisää ohrasuurimot ja pyöräyttele niitäkin muutama minuutti kasvisten kanssa. Mausta hunajalla sekä ripauksella suolaa ja mustapippuria. Lisää joukkoon soijakerma ja sitruunamehu ja anna hautua kannen alla noin 20 minuuttia. 

Punajuuri-jauhelihapata

Annoksia: 4

- 400 g sika-nautajauhelihaa
- 4 tuoretta punajuurta
- 2 punasipulia
- 1 rkl öljyä
- 1 tl suolaa
- mustapippuria myllystä
- 2 tl balsamietikkaa
- 1 dl ranskankermaa

tuoretta tai kuivattua oreganoa tai muuta yrttiä 

Kuori punajuuret ja sipuli, ja kuutioi ne pieniksi kuutioiksi tai raasta karkeaksi raasteeksi. Paista jauheliha. Nosta lautaselle odottamaan, lisää öljy sekä sipuli ja punajuuriraaste. Kuullota hetken aikaa. Sekoita joukkoon jauheliha, mausteet ja etikka. Anna hautua 15 minuuttia. Lisää ranskankerma ja hauduta vielä hetki. Tarkista maku. Nauti sellaisenaan tai perunoiden kera. Ripottele pinnalle tuoretta oreganoa.

Juures-papukeitto

Annoksia: 4

- 2 rkl öljyä
- 2 porkkanaa kuutioina
- 1 pieni lanttu kuutioina tai nauriita
- pieni pala selleri kuutioina
- pieni pala palsternakkaa kuutioina
- ½ tl chiliä
- 2 tl Provencale-yrttiseosta
- suolaa
- 1 l kasvislientä
- 1 laakerinlehti
- 2 dl kypsiä papuja
- 1 dl hienonnettua persiljaa

Kuullota kasvikset, chili ja yrttiseos öljyssä. Mausta suolalla ja kuullota vielä hetki. Lisää kasvisliemi ja mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä 20 minuuttia. Lisää joukkoon pavut. Tarkista maku ja sekoita persilja joukkoon juuri ennen tarjoilua. Nauti smetanan tai turkkilaisen jogurtin kera.

Teksti: Vattenfall

(Radio Nova)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat