Belgialaistähti Milow Suomeen keikalle

23.08.2011 12:00 -

Läpimurtosinglellään Ayo Technology yli miljoona kappaletta myynyt ja vastikään uuden albuminsa North And South julkaissut belgialaistähti Milow palaa Suomeen keikalle lokakuussa.

Laulaja/lauluntekijä esiintyy yhtyeineen Helsingin Tavastia-klubilla lauantaina 15. lokakuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä tämän viikon torstaina 25. elokuuta.

Milow valloitti Euroopan myynti- ja soittolistat nerokkaalla versiollaan 50 Centin Ayo Technology -singlestä vuoden 2009 lopulla. Mies teki 50 Centin ja Justin Timberlaken menevästä R&B-hitistä pelkistetyn akustisen version, joka keräsi sittemmin kehuja mm. Kanye Westiä ja bloggari Perez Hiltonia myöten. Biisistä tehty video on kerännyt yli 50 miljoonaa katselukertaa YouTubessa. Suomessakin kappale oli radioiden soitetuin biisi useita viikkoja.

Milow ei kuitenkaan jäänyt yhden hitin ihmeeksi, vaan alkukesästä julkaistu uusi levy North And South on ollut valtava menestys ympäri maailmaa. Levyltä hitiksi noussut You And Me (In My Pocket) -kappale on soinut tiiviisti myös suomalaisilla radiokanavilla.

Ennen lokakuista Tavastian-keikkaansa Milow ehtii piipahtamaan Suomessa kun mies esiintyy Radio Novan Aamun Radiossa! LUE LISÄÄ!

KEIKKA:
La 15.10.2011 Helsinki, Tavastia
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT:
Myyntiin to 25.8.2011 klo 9
23 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 €/min +pvm)
ja netistä www.tiketti.fi
Ovelta 26 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.

Kilpailut

Uusimmat