Videosta päätellen mies on todella innoissaan kyseisestä kellosta.
Musiikkimaailma ja levynmyynti ovat todellisessa murroksessa. Fyysisiä albumeja ostetaan koko ajan vähemmän ja vähemmän. Samaan aikaan musiikin suoratoisto ja yksittäisten kappaleiden kuuntelu kasvaa, unohtamatta musiikkivideoiden valtavaa katselupiikkiä.
Rankkoja lyriikoita kirjoittava 50 Cent kertoi CBS Sunday Morning -haastattelussa, ettei hänen musiikkinsa ihannoi väkivaltaa.
Räppäri 50 Cent on julkaissut uuden singlensä My Life! Symbolyc Onen tuottamassa kappaleessa vierailee Eminem ja Maroon 5 –yhtyeestä tunnettu Adam Levine.
BBC:n vuosittain kokoama ja julkaisema Sound of -kysely osaa povata vuosittain musiikkimaailman tulevat uudet megatähdet lähes aina oikein.
Läpimurtosinglellään Ayo Technology yli miljoona kappaletta myynyt ja vastikään uuden albuminsa North And South julkaissut belgialaistähti Milow palaa Suomeen keikalle lokakuussa.