Lovex tähyää Japanin markkinoille

06.06.2011 14:13 -

Lovex ja Japanin superstara Miyavi tekevät yhteistyötä.

Lovex-yhtyeen toukokuussa julkaistu Watch Out! –albumi julkaistaan Japanissa 6.7.2011. Japanin painoksella on mukana samuraikitaristi ja J-Rockin kärkinimi Miyavi, joka vierailee U.S.A. –kappaleella. Miyavin huhtikuun Tavastian keikka myytiin loppuun ja hänen videonsa YouTubessa ovat kerääneet miljoonia katselukertoja. Kaksi kertaa Japanissa keikkaillut Lovex on innoissaan yhteistyöstä sekä Japanin julkaisusta.

"Miyavi on superstara omassa maassaan ja todella omaperäinen ja kiinnostava artisti ja yhdessä tekemämme versio U.S.A.- kappaleesta on todella erikoinen ja mielenkiintoinen. Tämä on ihan mielettömän kova juttu Japanissa ja meille tämä on luonnollisesti taiteen tekemisen ohella loistava tilaisuus saada Lovex isosti esille sielläpäin maailmaa. Olemme todella innoissamme tästä tuhannen taalan paikasta!", kommentoi Lovexin kitaristi Vivian.

Lovexin Watch Out! –albumin ensimmäinen singleohkaisu Slave For the Glory nousi kevään aikana Suomen neljänneksi soitetuimmaksi radiokappaleeksi. Yhtyeen uusi U.S.A. –single on jaettu radioille ja siihen on kuvattu musiikkivideo Los Angelesissa. 

Kilpailut

Uusimmat