Euroviisujen suosikki pelkää epäonnistumista finaalissa

12.05.2011 15:00 -

Britannnian tämän vuoden viisuedustajana nähdään paluuta tekevä Blue -poikabändi.

Norjalaismedia ABCNYHETER haastattelussa nelikko myöntää, että pelkäävät epäonnistumista viisufinaalissa lauantaina.

-Se, että Norja putosi vain osoittaa, että vaikka vedonlyöjät uskovat meihin, ei tarkoita että meillä on taattu menestys kilpailussa, yhtye kertoo.

Blue tarkoittaa tällä Norjan yllättävää putoamista finaalista. Stella Mwangi jäi ilman finaalipaikkaa Haba Haba -kappaleellaan, mikä oli rankattu lähes kaikissa vedonlyöntifirmoissa kolmen parhaan joukkoon kisoissa. Norja onkin syyttänyt semifinaalien ääniongelmia putoamisestaan.

Tämän tietävät myös Blue-yhtyeen jäsenet, jotka pääsivät suoraan finaaliin, koska Britannia kuuluu Euroviisujen viiden suuren rahoittajamaan joukkoon.

-Jos voitamme, se on bonusta meille, mutta se voi merkitä myös askelta taaksepäin, nelikko muotoilee.

-Eurovision laulukilpailu on suurin lava, jossa olemme olleet. olemme kiitollisia, että saamme olla täällä.

Vuonna 2006 hajonnut poikanelikko Blue yrittää viisuvoittoa lauantaina kappaleellaan I Can.

LUE MYÖS:

Paradise Oskar selvitti tiensä viisufinaaliin! Suomen viisuedustaja Paradise Oskar selvitti tiensä viisufinaaliin kappaleellaan Da Da... Tämän megatähden ura alkoi Euroviisuista - muistatko? Maailman kaikkien aikojen menestyneimpien laulajien joukkoon kuuluvan Celine Dionin ura käynnistyi todella... Suomen viisuedustaja Paradise Oskar konsertoi tänään Amsterdamissa Kolmannen kerran järjestettävä Eurovision in Concert -tapahtuma kokoaa ainakin lukuisia euroviisuedustajia tänään ... Boikotointi päättyy - Italia palaa viisuihin Italia palaa Euroviisuihin 14 vuoden tauon... Euroviisut starttaavat Saksassa - Suomi tänään tulikokeessa! Vuoden 2011 Eurovision laulukilpailut alkavat tänään Düsseldorf-areenassa,... Englannin viisuedustajat lupaavat poseerata alasti, jos voittavat lauantaina! 2000-luvun alkupuolella hurjaan menestykseen noussut poikabändi Blue tekee paluun Englannin... Nämä tv-ohjelmat keräsivät katselijat viime vuonna Suuret kanavat säilyttivät suosionsa viime vuoden katselijamittauksissa. Suuret kotimaiset televisiotoimijat tarjoavat edelleen suosituinta... Paradise Oskar ei ota paineita viisufinaalista: Telkkarikeikka! Paradise Oskarille eli Axel Ehnströmille on satanut paljon onnitteluja eilisillan jälkeen ja ihmiset ovat olleet iloisia hänen ... Viisutähti Paradise Oskar ei kuuntele muiden stailausvinkkejä Euroviisut kolkuttavat jo ovella. Saksassa, Düsseldorfissa käydään musiikkimittelön finaali 14. toukokuuta. Suomea lähtee paikalle edustamaan Paradise... Milana Misic valmiina tekemään historiaa - Euroviisuihin kahdessa sukupolvessa? Suomen euroviisufinaalissa kisaava Milana Misic pitää Euroviisuja... Tänään selviää Euroviisujen villi kortti Euroviisujen 3. alkukarsinta on tänään, jossa yhdellä pudonneista kisaajista on mahdollisuus päästä takaisin...



(Radio Nova, ABCNYHETER)

Kilpailut

Uusimmat