Mikä on romanikerjäläisten kohtalo?

28.03.2011 14:45 -

Helsingissä majailevien romanikerjäläisten tilanne tuntui viime torstaina muuttuvan tunti tunnilta.

Sosiaalikeskus Sataman edessä paikalla oli paitsi romaneja, myös kansalaisaktivisteja, toimittajia ja yleisöä.

Lopulta romanit saivat jatkoaikaa Kalasatamassa oleskeluun tähän päivään asti sillä ehdolla, että paloturvallisuutta parannettiin ja alueelle järjestettiin ympärivuorokautinen valvonta.

Kyseessä oli kuitenkin vain lyhyt hengähdys: nyt kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja, Helsingin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä kertoo, että leiri pitää tyhjentää alkuviikon aikana.

Kyse on paristakymmenestä romanista, joista osa etsii nyt Räihän mukaan uutta majoitusta, osa ehkä palaa omalla kustannuksellaan kotimaahansa. Helsingin kaupunki ei aio järjestää uutta majoitusta, mutta auttaa akuutissa pulassa olevia.

Viime marraskuussa Helsingin sosiaalivirasto lähetti noin 40 Romanian romanikerjäläistä kotimaahan. Päätöksen tavoitteena oli, ettei kukaan kuole pakkaseen. Helsinki jakoi tuolloin 300 euron bensarahan autoa kohti ja kullekin 25 euroa lauttalippuun Helsingin ja Tallinnan välille. Näillä näkymin Helsinki ei ole tekemässä vastaavaa nyt.

Kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja Jarmo Räihä antaa illan kaupunginhallituksen kokouksessa tilannekatsauksen romanien asiasta. Päätöksiä on määrä tehdä vasta ensi kuun lopulla, jolloin työryhmä tuo kaupunginhallitukselle selvityksensä siitä, miten asiassa voitaisiin edetä.

Kilpailut

Uusimmat