Suomalaisten kasarirock-intoilijoiden The Local Band julkaisee EP:n

03.11.2015 19:58 -

The 69 Eyesin, Reckless Loven, Children of Bodomin  ja Santa Cruzin muusikot löivät hynttyyt yhteen rakkaudesta Mötley Crüen ja Poisonin tukkaheviin. Hupailuna alkanut kantoi Japaniin asti.

Ystävyyteen ja yhteiseen rakkauteen 80-luvun hardrockia kohtaan perustuva superkokoonpano The Local Band sai alkunsa hämyisenä iltana Hollywoodissa vuonna 2013, kun The 69Eyesin rumpali Jussi69 ja Children Of Bodomin kitaristi Alexi Laiho tapasivat ja keksivät ajatuksen hauskasta illasta soitellen lempibändiensä biisejä, kuten Mötley Crüeta ja Poisonia.

Laulajaksi Jussi pyysi karismaattista, 80-luvun tukkaheville omistautunutta Olli Hermania Reckless Love -yhtyeestä. Herman innostui heti ajatuksesta.

Bassoon valikoitui kitaristilaulajana tunnettu Archie Cruz Santa Cruzin riveistä, joka myöskin totesi Jussin ja Alexin idean olevan hänelle unelmien täyttymys, eikä suinkaan vähiten siksi, että hän saisi soittaa omien idoliensa kanssa suosikkibiisejään. The Local Band oli syntynyt.

Ei mikään yhden illan vitsi

Alunperin  ideana oli heittää vain yksi keikka ja pitää hauskaa ystävien kesken ilman sen kummempaa jatkosuunnitelmaa. Toisin kuitenkin kävi, ja yhtye kävi soittamassa neljännen keikkansa 17 000 fanille Japanissa lokakuussa.

– The Local Band on kuin superkuuma rakastajatar, jonka kanssa oli tarkoitus viettää vain yksi yö ilman sitoumuksia, mutta ennen kuin huomaatkaan, pari vuotta on hengattu, EP äänitetty ja seuraavaksi oletkin jo häämatkalla Tokiossa. Vakavasti ottaen, kyllähän tää vähän paisui, mutta oon helvetin ylpeä tästä jengistä joka levelillä. Hengataan, soitetaan kimpassa, treenataan tosissaan – tai juhlitaan, mitä tahansa, näiden kanssa se on aina hemmetin hauskaa. Plus ketkä muut äänittää EP:n oikeasti neljässä päivässä?, kysyy maailman metallikitaristien kärkikastiin noussut Laiho.

The Local Bandin debyytti-EP Locals Only - Dark Edition julkaistaan 4. joulukuuta. Se sisältää Alexin ja Jussin valitsemia, hieman tuntemattomampia suosikkibiisejä. Ensimmäinen single Sunglasses At Night julkaistaan perjantaina 6. marraskuuta.

EP:n kappaleet eivät ole niitä kaikkein ilmeisimpiä valintoja.

– Me ei haluttu coveroida niitä hittibiisejä, joita kaikki soittaa ja jotka itse asiassa on jo alkuperäisinä versioina hemmetin hyvin tehty. Me haluttiin yllättää jengi erikoisemmilla, jopa kieroilla valinnoilla. Yhden biisin äänitys venähti lopulta  kokonaiseksi EP:ksi ja lopputulos on perverssi, odottamaton kokoelma mun ja Alexin valitsemia biisejä. Meidän suosikkeja, joita monikaan ei edes tiedä entuudestaan, Jussi69 kertoo.

Kilpailut

Uusimmat