Somesauna lämpenee Helsingissä, tule mukaan

06.07.2015 08:08 -

Stadissa tehdään historiaa, kun maailman ensimmäinen somesauna lämpenee Pohjoisrannassa neljän päivän ajan keskiviikkona 8. heinäkuuta alkaen, jonka jälkeen lystiä piisaa Kuopiossa, Hämeenlinnassa ja Hangossa. Kaupungit valittiin mukaan sosiaalisessa mediassa järjestetyn äänestyksen avulla.

Suomessa on aina saunottu yhdessä ja parannettu maailmaa saunan lauteilla. Viime vuosina olemme kuitenkin saunoneet kovin usein yksin. Kun sauna kerran lämmitetään, löylyä riittää isommallekin porukalle. Kannattaa siis saunoa yhdessä, se on fiksu tapa käyttää energiaa. 

Tänä kesänä Vattenfall kannustaa suomalaisia uudenlaiseen sosiaaliseen saunomiseen maailman ensimmäisen some-saunan avulla. Some-sauna on rakennettu kierrätettyyn konttiin ja kiuas lämpenee sähköllä. Saunalla on aurinkopaneeli, jonka avulla voi muun muassa ladata mobiililaitteita ja käytössä on energiaa säästävä suihkupää ja led-lamput.

Some-sauna Helsingissä ensimmäisenä

Kesäkuussa yhdeksän paikkakuntaa kisasi sosiaalisessa mediassa siitä, mille paikkakunnalle kiertävä some-sauna kesän aikana saapuu. Äänestyksessä kuumimmiksi lämpenivät Helsingin, Kuopion, Hämeenlinnan ja Hangon saunat, joten näissä kaupungeissa päästään some-saunomaan heinäkuussa. Saunakiertue alkaa Helsingistä keskiviikkona 8.7. ja päättyy lauantaina 1.8. Hankoon.

Helsingissä saunotaan 8.-11.7.2015, paikka: Halkolaituri, Pohjoisranta, 00170 Helsinki. Sauna lämpiää päivittäin klo 12-18.

Löylyyn mahtuu noin 8 ihmistä samaan aikaan. Konttisaunassa on käytössä sekä suihku että wc ja paikalla on saunaisäntä huolehtimassa saunojien viihtymisestä. Saunalta voi tarvittaessa lainata pyyhkeen, jos omaa ei ole mukana.

Saunassa ei ole erikseen naisten ja miesten vuoroja, vaan löylyistä nautitaan sekasaunassa. Saunaan saa mennä uima-asu päällä tai pyyhkeeseen kietoutuneena. Saunalla ei ole tarjoilua.

Mikä some-sauna?

Uudenlaisen yhdessä saunomisen hengessä some-saunontaan voi osallistua myös etänä: saunasta lähetetään äänilähetystä livenä saunan aukioloaikoina ja sitä voi kuunnella yhteisvoimin.fi-osoitteessa. Keskusteluun voi heittää lisää löylyä Twitterin ja Instagramin kautta hashtagilla #yhteisvoimin. Saunassa on some-näyttö, jolta saunojat voivat seurata sosiaalisen median kautta tulleita kommentteja ja kuvia ja saada uutta potkua saunakeskusteluun.

Some-saunaan arvotaan jokaiselle paikkakunnalle myös yksityisvuoro perjantaille klo 18-20. Kilpailuun voi osallistua tykkäämällä Vattenfall Sähköseurapiirin sauna-aiheisesta Facebook-kuvasta tai lisäämällä saunakaverinsa nimen kuvan kommenttikenttään. Helsingin yksityisvuoron arvonta on käynnissä saunaviikon maanantaista keskiviikkoon eli 6.-8.7.2015.

Lue lisää!

(Nova)

 

Kilpailut

Uusimmat