Maailman ensimmäisen sosiaalisen median sauna päättää Suomen-kiertueensa maamme parhaaksi kesäkaupungiksikin nimettyyn Hankoon. Löylyä pääsee heittämään 29.7.-1.8.
Kesäkuussa yhdeksän paikkakuntaa kisasi sosiaalisessa mediassa siitä, mille paikkakunnalle Vattenfallin tarjoama kiertävä some-sauna kesän aikana saapuu. Helsingissä ja Kuopiossa ilahduttanut sauna aukeaa Linnanpuistossa 22. heinäkuuta.
Energiaystävällisessä somesaunassa löylyttelee kahdeksan saunan ystävää samanaikaisesti Kuopionlahden rannalla 15.-18. heinäkuuta. Onnekkaan on mahdollista saada myös oma saunavuoro kaveriporukalle perjantai-illalle.
Stadissa tehdään historiaa, kun maailman ensimmäinen somesauna lämpenee Pohjoisrannassa neljän päivän ajan keskiviikkona 8. heinäkuuta alkaen, jonka jälkeen lystiä piisaa Kuopiossa, Hämeenlinnassa ja Hangossa. Kaupungit valittiin mukaan sosiaalisessa mediassa järjestetyn äänestyksen avulla.