SANNIn 2080-luvulla on myynyt platinaa: En olisi voinut kuvitellakaan, että se saa näin mielettömän vastaanoton

30.06.2015 07:39 -

SANNIn menestyssingle 2080-luvulla on myynyt yli 40 000 kappaletta ja ylittänyt platinarajan.

SANNIn 2080-luvulla oli myös radioiden soitetuin kappale peräti 12 viikkoa. 2080-luvulla on ensimmäinen single kultaa myyneeltä LELU-albumilta.  

— Kun tehtiin biisiä flyygelin ääressä studiolla ja ajatus 2080-luvulla -idiksestä sai lopullisen muotonsa, en olisi voinut kuvitellakaan että se laulu saa näin mielettömän vastaanoton. Taas muistutus siitä, miten kipeistä tai yksityisistä jutuista kirjottaminen kannattaa, vaikka se aluksi punottaisikin korvia.  Jengi laulaa festareilla tätä biisiä niin kovaa, ettei mua oikeestaan edes enää tarvittais siinä kohtaa keikkaa lavalla. Ihan parasta, kertoo SANNI.

SANNIn uusin singlelohkaisu albumilta on Supernova. Kuuntele kappale!

SANNI on mukana tämän vuoden Vain elämää –ohjelmassa. SANNIn vuonna 2013 julkaistu Sotke mut -albumi myi platinaa ja levyn myötä SANNI palkittiin Emma-gaalassa Vuoden naissolistin pystillä.

Kilpailut

Uusimmat