Koiranpennut yrittävät hypätä sohvalle: Epäonnistuminen ei ole koskaan ollut näin söpöä
Koiranpennut eivät aina ymmärrä omia rajoituksiaan. Sen todistaa YouTube-video, johon on koostettu pentujen epäonnistuneita yrityksiä hypätä sohvalle.
Pieniä koiranpentuja täytyy ihailla rohkeuden ja sinnikkyyden vuoksi. Epäonnistuminen ei ole koskaan ollut yhtä suloista.
Kuva: Shutterstock (Nova/YouTube)
Kilpailut
Uusimmat
Kriisipuhelimessa kesällä ennätysmäärä puheluita: 'Toiveikkuus tulevaa kohtaan vähentynyt'
Tutkimus: Yli puolet hyväksyisi hoitoa lääkäriltä tai hoitajalta, joka vasta opettelee suomea tai ruotsia
Avoimissa työpaikoissa raju pudotus, kertoo Tilastokeskus
Kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, kertoo Iltalehti
Liikenneturvan seuranta paljasti huolestuttavan piirteen suomalaisten vilkun käytöstä
Näytä lisää