Sini-whippet synnytti eilen kuusi pientä pentua.
Radio Novan Aamussa ruoditaan surkeita elämänohjeita ja pohditaan, paljonko on paljon. Minna pistää luovan hatun päähän ja Aki haistaa palaneen käryä NHL-uutisoinnissa. Kuuntele jälki-istunto tästä!
Novan Iltapäivässä tänään Suvia tuurailee Piritta Hagman.
Koiraa harkitessa kannattaa varautua myös yllättäviin kustannuksiin. Pahimmillaan edessä voi olla tuhansien eurojen lasku.
Suomen suosituimmat koirarodut olivat vuonna 2020 labradorinnoutaja, jämtlanninpystykorva ja saksanpaimenkoira.
Novan Aamussa nostetaan hattua arjen sankareille! Keskustelu koiranpennun hankinnasta nostattaa Minnan ja Akin tunteet pintaan ja Aamun oma filosofi Akistoteles on hyvin ärtynyt, mutta miksi?
Hännästä ei ole koiralle minkäänlaista haittaa.
Lukuisat tutkimukset tukevat yhtä ja ainoaa oikeaa pennun luovutusikää.
Kiinalainen toimistotyöntekijä halusi hankkia itselleen pienen ja söpön koiranpennun.
Australianpaimenkoira hauskuuttaa netissä.
Koiranpentuja valokuvatessa voi kohdata mielenkiintoisia tilanteita.
Voiko koiranpentuja ja vauvoja verrata keskenään? Kyllä voi, mikäli tuoreeseen äänestystulokseen on uskominen. Sen mukaan pennut ovat ylivoimaisesti söpöimpiä.
Akuutin vauvakuumeen sijaan pariskunta päätti hankkia koiran, mistä syntyi hauska, jälkikasvusta kyselijöitä näpäyttävä Imgur-päivitys.
Eräs lemmikinomistaja ei raaskinut jättää väsynyttä koiravauvaa yksin kauppareissun ajaksi.
Nainen näki jonkin liikkuvan jätesäkissä työmatkallaan ja teki järkyttävän löydön.
Kuten 8 kuukauden ikäiset yleensä, myös Leia rauhoittuu tuttia imiessään. Leia tosin on bokseri eikä ihmisvauva.