World Vision -järjestön viestintäjohtaja: Kehitystyön rahoista lähtee todellisuudessa lähes 400 miljoonaa euroa

05.06.2015 10:01 -

Torstain 7 oikein -ohjelmassa Rita Strömmerin vieraana oli World Vision -järjestön viestintäjohtaja ja kulttuuriälystä kirjoittanut Unna Lehtipuu, jonka mukaan kehitysapurahojen leikkaukset ovat kohtuuttomia.

Novalla torstaina 4.6. kuullussa 7 oikein -ohjelmassa puhuttiin kulttuuriälystä sekä kehitysavusta. Vieraana olleen World Vision -järjestön viestintäjohtajan Unna Lehtipuun mukaan kehitysapurahojen leikkaukset ovat melkein puolet kokonaisrahoista.

— Missään muulla alalla ei puhuta näin rajuista leikkauksista. Tällä aikataululla tämä on kohtuutonta, kun leikkaukset on tehtävä vuodenvaihteeseen mennessä, Lehtipuu selittää.

On ilmoitettu, että kehitystyön varoista lähtee 200 miljoonaa, mutta Lehtipuun mukaan se ei ole täysi totuus.

— Sata miljoonaa siirretään vientiluottoihin ja päästökaupoista tulleet 70 miljoonaa on sanottu poistuvan. Kokonaisuutena siitä tulee 370 miljoonaa.

Lehtipuun mukaan kehitysapu on pitkäkestoista työtä, jossa projekteja rakennetaan jopa kymmeniä vuosia.

— Lapsikuolleisuuden pysäyttäminen tai lapsiterveyden eteen tehtävä työ ei ole viikkoprojektia, joten uutiset ovat todella rajuja, hallitukselta järkevää harkintaa toivova Lehtipuu kuvailee.

Lehtipuu uskoo kuitenkin, että ihmisiin on asennettu hyväntekemisen ja antamisen geeni. Hänestä antaminen tekee onnelliseksi ja lisää merkityksellisyyden tunnettavuutta.

— Meidän kannattaa antaa omastamme, Lehtipuu muistuttaa.

Novan 7 oikein -ohjelman uusinnan voit kuunnella Novan taajuudelta perjantaina 5.6. klo 20-22

Kilpailut

Uusimmat